»Eiköhän ole parasta, että lopetat huokailemisen ja sen sijaan hikoilet hieman», sanoo hän.
Texas Pete työskenteli ravakasti pitkän aikaa, sillä Timin rauhallisuus alkoi peloittaa häntä äärimmilleen. Kun hän vihdoin oli päässyt noin neljän, viiden jalan syvyyteen, hyppäsi Tim satulasta.
»Luulen että se riittää», sanoo hän. »Billy, poikani, pidä häntä silmällä. Nyt mister Texas Pete», sanoo hän, kylmänä kuin teräs, »siinä on hauta, hautaamme hevosen siihen. Sitten minä aion ampua sinut ja asettaa sinut hevosen viereen ja kirjoitan sitten sinulle hautakirjoituksen, joka on tuleva lohdutukseksi niille tämän tien kulkijoille, jotka ovat kunniallisia ja peloitukseksi niille, jotka sitä eivät ole. Voin yhtähyvin ampua sinut tunnin kuluttua kuin hetikin, joten, jos sinua haluttaa, niin toimita asiasi siihen mennessä.»
Sitten hän kumartui tarkastamaan hautaa. Minun mielestäni hän katseli sitä oudon kauan ja kun hän taas nosti päänsä, olikin hänen ilmeensä muuttunut täydellisesti.
»Mars!» sanoi hän rivakasti. Menimme kaikki takaisin asunnolle. Aitauksesta otti Tim Texas Peten parhaan hevosen ja valjasti sen vanhan kuunärin eteen.
»Kas niin», sanoi hän miehelle. »Nyt on parasta lähteä matkalle.
Ottakaa tuo whiskylekkeri evääksenne. Hyvästi.»
Istuimme siinä hetken aikaa kuunarin lähdettyä sanaakaan vaihtamatta.
Sitten Tim sanoi aivan äkkiä.
»Olen muuttanut mieleni.»
Hän nousi.
»Kuulehan Billy», sanoi hän minulle. »Jätämmekin ystävämme sidottuna tähän. Huomenna tulen takaisin ja vapautan sinut kahleistasi. Mutta sillä aikaa ei sinulle ole vähääkään vahingoksi, vaikka olosi onkin hieman epämukava ja saat nähdä nälkää ja tuntea hieman — janoa.»