Kun hän joskus myöhemmin palautti mieleensä nämä hetket, muisti hän tytön kerran lyhyesti sanoneen, että heidän kaikkien oli pian kuoltava, ja että hänen, May-may-gwánin, olisi ollut parasta kuolla ensinnä. Ehkä saattaisi hänen liha-annoksensa auttaa miehiä eteenpäin ainakin jonkin aikaa. Paluuajatuksen — josta ei hellitetty, mutta jota ei lausuttu julki — syrjäytti hetkeksi toinen, masentavampi kuvitelma: he pääsivät käsiksi mieheen, jota ajoivat takaa ja kuolisivat toisiinsa takertuneina, vetäen mukanaan intiaanin vainajien tanhuville. Sam hylkäsi tuon ajatuksen heti, pian pääsi nuorukainenkin siitä irti, ja surkea takaa-ajo jatkui jälleen tylsänä tarpomisena eteenpäin, eteenpäin…
Dick oli toivonut saavansa punanahan pehmitettäväkseen, mutta sekin toivo alkoi häilyä. Hän tunsi jonkinlaista kunnioitusta tuota miestä kohtaan. Oli ehken tullut arvioitua liian vähäpätöiseksi tämä Jingoss. Dick ei takaa-ajon alkamisesta lähtien ollut hänestä nähnyt vilahdustakaan. Oman uupumuksensa nuori mies täysin tunsi ja käsitti, mutta kukapa intiaanin tiesi? Nuorukaisen itseluottamus väheni hiukan, mutta päätöksessään hän lujasti pysyi. Takaa-ajoraivo astui itseluottamuksen tilalle.
Vähäistä myöhemmin oli toinen koira tapettava. Dick havahtui hetkeksi, muisti Billyn, lemmikkinsä, ja yritti puhua sen puolesta. Sam ei tahtonut kuulla vihjaustakaan Mackin lopettamisesta. Jälellä oli vain Claire, rekikoira, tunteellisina ruskeine silmineen ja lempeine käytöksineen. Mutta kun he sitten aikoivat käydä siihen käsiksi, tapasivat he sen suojelemassa äskensyntyneitä pentujaan Mackilta ja Billyltä, jotka silmät verestävinä ja kielet kuolaisista suista roikkuen vaanivat tilaisuutta hyökätäkseen pentujen kimppuun. Ja tuossa hirveässä näyssä näki Sam Bolton ensimäisen vilahduksen peloittavan vihollisensa kasvoista.
Hän ajoi koirat syrjään, tarttui äkkiä pentuihin ja surmasi ne. Näin pelastettiin Clairen elämä uhraamalla jälkeläiset.
Ei auttanut heitä paljon tämäkään teko. Pian tuli Clairen vuoro kuitenkin. Sekin ammuttiin ja ahmittiin melkein nahkaa myöten. Jälleen asettui Dick suojaamaan Billyä, mutta menestyksettä. Sam antoi määräyksensä sitäkin järkähtämättömämmin, kun hän nyt tunsi voimiensa vähenevän, ja teroitti lisäksi, että ruuan suhteen oli mitä suurin säästäväisyys tarpeen. Dick taipui kuten aina ennenkin, heikon vastarinnan jälkeen. Yhtä asiaa lukuunottamatta oli kaikki hänestä yhdentekevää. Vähitellen olivat hänen kaikki ajatuksensa ja halunsa keskittyneet vain yhteen pyrkimykseen. Hän oli muuttunut vihaiseksi koneeksi. Vanha mies oli kauan kantanut hänen taakkaansa hartioillaan. Nyt, voimiensa vähetessä, aikoi Sam panna koneensa käyntiin.
Lopulta oli jälellä vain yksi koira, Mack, ryppykuono, lerppakorva. Se osoittautui vallan suurenmoisen kestäväksi ja kunnolliseksi vetokoiraksi. Reen se mainiosti jaksoi kiskoa perässään pitkänkin taipaleen, ja kun aterian aika lähestyi, odotti se kärsivällisenä niukkaa annostaan, tarkaten myötätuntoisena viisailla ruskeilla silmillään isäntiensä huolestuneita kasvoja.
Miehet valjastivat itsensäkin reen eteen, Mackia auttaakseen. Tyttö kulki jäljessä, huolehtien ohjauksesta.
May-may-gwán pysyi ihailtavan uljaana. Hänen kestävyytensä oli aivan ihmeellinen. Ei valitustakaan päässyt hänen huuliltaan. Hän taivalsi eteenpäin reippaana ja valppaana. Ja kun Dick jääräpäisenä keskitti kaikki kykynsä yksinomaan matkan tekoon, pyrki tyttö kuten Samkin, samalla myös keksimään keinoja vaikeuksien helpottamiseksi.
Lopullisen nääntymisen hetki ei kuitenkaan enää voinut olla kaukana. Heidän voimansa olivat jatkuvasti huvenneet. Dick ehdotti viimeisenkin koiran tappamista. Ehdotus oli hyvin ymmärrettävissä, sillä reki oli nyt perin kevyt. Miehet saattoivat kuljettaa sitä yksinkin. Ja jäisipä sitten koiran ruoka heidän käytettäväkseen.
Sam pudisti päätään, Dick pysyi vaatimuksessaan, vieväpä uhkasikin, mutta silloin nousi vanhan metsämiehen kiukku kerrankin pinnalle, ja raivoissaan hän melkein murskasi nuorukaisen, jonka lopultakin oli alistuttava. Suuttumuksen purkaus uuvutti jo entuudestaan puoliksi nääntyneen Samin pahanpäiväisesti, ja pian vaipui hän taas tylsään horteeseen, jaksamatta edes selittää syytä ylitsevuotavaan kiukkuunsa.