— Entä sitten? huudahti Dick ällistyneenä. — Etkö sinä ole matkustanut intiaaniseurassa aikaisemmin?
— Ei ole kysymys siitä. Huomasitko tuota kolmatta intiaania? Joka ei puhunut halaistua sanaa koko aikana?
— Varmasti! Entä sitten?
— Hän on ojibwa. Muut ovat metsäcreeheimoa. Ja väärinpä arvaan, ellei mies ole pahanilmanlintu. Hän tarkkasi meitä viekkaasti ja hänellä oli ilkeät silmät. Hän on valpas. Nyt hän kummeksii, keitä mahdamme olla, minne pyrimme ja miksi olemme lähteneet näin pitkälle matkalle. Ja mikä tärkeintä, hän kuuluu Jingossin kansaan. Hän on pahempi kuin viisikymmentä creetä. Jos hän tuntee Jingossin ja alkaa epäillä meitä, voi hän tehdä meille aika kiusan.
— Antakaamme heidän painua hiiteen sitten, esitti Dick kärsimättömänä.
— Ostetaan peurannahkoja ja laitetaan mokkasiineja itse.
— Liian myöhäistä, epäsi Sam. — Peruutus olisi vain pahaksi.
— Sinäpä osaat keksiä vastuksia vaikka mistä, naureskeli Dick.
— Ehkä, ehkä, myönsi toinen, mutta eränkäyntitaitoon kuuluu mahdollisten vaikeuksienkin huomioonottaminen, ja keinojen keksiminen sen varalta, että nämä olettamukset toteutuisivat.
— Sam, huudahti Dick, jonka ajatukset olivat takertuneet muutamaan toverin aikaisemmin lausumaan sanaan, hellittämättä niistä, — huomasitko tuota tyttöä äsken? Hurja pikkuinen kaunotar, vai mitä?