Dickille ja Sam Boltonille oli vastoinkäyminen pikku seikka. Sam kantoi vaivatta varusteet ja huovat, jotka hän oli köyttänyt hihnalla, Dick taas kiinnitti molemmat melat ristikkäin toisiinsa, nosti tällä tavoin aikaansaamansa ikeen hartioilleen ja heilautti ylimmäiseksi kanootin. Sitten he palasivat takaisin ylätasangolle, jolle heidän villit ystävänsä jo olivat kokoontuneet.
Tavallisesti pitävät intiaanit Samin ja Dickin luokkaan kuuluvia valkoisia miehiä tervetulleina matkatovereina. Nämä joutuvat myös aina erikoisen huomion esineiksi. Niinpä Sam Boltonkin nyt tunsi, että hän ja Dick herättivät aivan tavattomasti uteliaisuutta.
Ei Sam silti luullut itse aiheuttaneensa tällaista kohua. Se saattoi johtua yhtä hyvin Dick Herronin osoittamasta uljuudesta hänen pelastaessaan Haukemahin karhun kynsistä, kuin Samin maineesta erämiehenä; saattoipa syynä olla sekin, etteivät intiaanit oikein ottaneet uskoakseen valkoisten miesten puheita uusien talviasemien perustamisesta. Joka tapauksessa oli Sam taipuvainen pitämään sitä pahana merkkinä. Ehkäpä joku ojibwamiehistä epäili… Mahdotonta oli kuitenkin päästä lopullisesti selville siitä, piilikö tuon mielenkiinnon takana vihamielisyyttä vai eikö. Vain yksi asia oli varma: heitä pidettiin silmällä. Miehisten intiaanien valppaat katseet ja naisten arka vilkuileminen teki olon niin tukalaksi, että toverukset vain vaivoin malttoivat pysyä rauhallisina leiritulen ääressä.
Sattuipa vihdoin tapaus, joka hiukan valaisi intiaanien vaarinpidon syitä, vaikka pääasia jäikin edelleen hämärän peittoon.
Eräänä iltana jättivät naiset vanhalle Haukemahille karhuntaljan valmiiksi parkittuna. Sen sisäpinta oli valkaistu ja senjälkeen oli siihen kömpelösti maalattu kuvaus metsästyksestä. Haukemah puhkesi puhumaan, pidellen taljaa käsissään:
— Tämä on makwán, pikku veljemme, puku. Syömme kaikki osamme hänen lihastaan. Mutta sinä, joka hänet tapoit, saat hänen takkinsa. Naiseni ovat maalanneet sen, koska sinä pelastit heidän päällikkönsä.
Hän laski taljan Dickin jalkain juureen. Dick katsahti toveriinsa ja hänen kapeat silmänsä välkehtivät omituisesti.
— Tällaisella matkalla tämä tosiaan on hiton sopiva puku, sanoi hän englanniksi. Mutta minä en tiedä, mitä sillä tekisin. Ja tätä he ovat valmistaneet viikon päivät Toivonpa totisesti, että joku hölmö ostaisi koko turkin.
Sitten hän kumartui ja silitteli lahjaa, ilmoittaen vastaanottavana sen. — Kiitän veljeäni, sanoi hän creenkielellä.
— Sinun on nyt otettava se mukaasi, neuvoi Sam englanniksi. — Meidän on kannettava sitä niinkauan kuin olemme heidän seurassaan.