— Sepä selittääkin kauneutesi, rasavilli, mutisi nuori mies äidinkielellään.
— Vanhat miehet — hän puhui nyt creenkieltä — ovat antaneet minulle tämän puvun. Koska se on minulle hyvin raskas, annan sen kansalle, josta eniten pidän. Tämä kansa on Rupert's Housen creeheimo. Ja koska sinä olet heistä kaunein, annan sen sinulle, jotta vallitsisi rauha minun ja sinun kansasi välillä.
Tämä pieni puhe oli tosin huono siltä kannalta katsoen, että intiaanit harrastivat koreita sanoja, mutta sisältö tuotti sitä enemmän suosionosoituksia. Intiaanit murahtelivat tyytyväisenä ja Samkin mutisi armollisesti: — Oikein, poika!
Dick nosti taljan maasta ja laski sen tytön käsiin. Hämmentyneenä tämä otti sen vastaan, kohottaen hitaasti katseensa.
— Kelpaisipa noin sievää tyttöä suudella, huudahti Dick.
Ja samassa hän jo astui heidän välilleen pudonneen taljan poikki, kumartui ylöspäin käännettyjen kasvojen yli ja suuteli tyttöä huulille.
Pohjolan intiaaneille suudelma ei ole vieras tunteenilmauksenakaan, saati Juhlamenoihin kuuluvana asiana, mutta se hyväily, joka nyt tuli May-may-gwánin osaksi, täytti heidät ihmetyksellä. Tyttö itse ei suuttunut, vaikka hän huudahti ja pujahti piiloon muiden naisten joukkoon; pikemminkin oli hän hyvillään, etenkin kun ei voinut tulkita väärin tunnetta, joka oli tuon suudelman aiheuttanut. Muillakaan intiaaneilla ei näyttänyt olevan mitään huomauttamista. Tosin oli temppu perin outo, mutta kenties kuului se valkoisen miehen tapoihin. Ja tapahtuma tuntui häipyvän ilmaan kuin ruudin tupsahdus.
Mutta Dickin nostaessa kätensä tervehdykseksi, huudahti Sam äkkiä terävästi hänen takanaan. Nuori eränkävijä pyörähti salamannopeasti ympäri ja joutui vastakkain chippewa-intiaanin kanssa.
— Hän hapuili veistään, selitti Sam.
Huudahdus oli kiinnittänyt jokaisen huomion tapahtumaan. Punanahan tarkoituksesta ei voinut olla epäilystäkään, — hänen pursuva vihansa, asento ja veitsen kahvalle laskettu käsi ilmaisivat hänen aikomuksensa. Chippewa oli yllätetty.