Hän totesi asian, mutta samassa silmänräpäyksessä hänen nopeasti toimivat aivonsa jo suunnittelivat tapauksen kääntämistä hänen edukseen. Koettamattakaan muuttaa ilmeensä häjyyttä, hän yhtäkaikki päästi veitsenkahvan ja suoristi vartalonsa intiaanipuhujan suurenmoiseen asentoon.
— Tämän miehen puhe on valhetta. Ymmärrän kalpean kansan kieltä. Hän kertoo veljilleni, että hän lahjoittaa juhlapuvun May-may-gwánille, koska se muka on hänelle niin suuriarvoinen ja koska hänen sydämensä on kiintynyt veljieni heimoon. Mutta toiselle kalpeanaamalle hän sanoo: »Mitätön lahja. En minä viitsi sitä kantaa. Mitä minä sillä teen?»
Hän risti käsivartensa mahtavalla eleellä.' Dick Herran, jonka silmät säihkyivät, iski häntä suoraan suulle. Isku heitti sätkyttelevän intiaanin tuhkaläjään nuotion vaiheilla.
Mutta heti oli chippewa taas jalkeilla, veitsi kädessä. Nuoremmat cree-miehet lähestyivät häntä vaistomaisesti. Vanha rotuviha leimahti liekkiin. Se oli luonnollinen seuraus. Muiden katselijain joukosta kuului murinaa.
Sam Bolton asettui hitaasti Dickin viereen. Toistaiseksi ei väkivaltaa ollut odotettavissa muitten kuin raivostuneen chippewan taholta. Creet olivat varuillaan, mutta vielä he eivät olleet asettuneet kenenkään puolelle.
Kaikki riippui siitä, kumpi riitelevistä osoittaisi suurempaa rohkeutta. Hetken tuijottivat he toisiaan, intiaanit epävarmoina, anglosaksit henkisesti ylivoimaisina ja kuten aina, vähät välittäen vastustajistaan, jotka kuuluivat heitä alemmalla tasolla olevaan rotuun.
Silloin kiiruhti pieni olento kuin lentäen valkoihoisten luo. May-may-gwán se oli. Pelosta väristen tunki hän heidän käsiinsä rihlat ja asettui sitten heidän taakseen.
Samassa astui Haukemah väliin, käyttäen mahtisanaansa.
— Seis! huudahti hän terävästi. Ei ole tarvis ystävien turvautua aseisiin. Mikä on aikomuksenne, nuoret mieheni? Tuomitsetteko nämä kalpeanaamat kuulematta, mitä heillä on sanottavana. Kysykää heiltä, puhuiko chippewa totta?
— Talja on suurenmoinen. Lahjoitin sen syystä, jonka jo ilmaisin, virkkoi Dick.