Tyttö vaikeni.
— Sopii? arveli Sam.
— En tahdo lähteä.
Hiukan ymmällään kun oli tästä tyynestä itsepintaisuudesta Sam ei heti tiennyt mitä sanoa. Äkkiä tyttö astui häntä kohti.
— Pikku isä, selitti hän vakavana, minä en voi palata. He eivät ole minun kansaani. Omaa kansaani en tunne. Sydämeni on täällä. Pikku isä, jatkoi hän matalammalla äänellä, se on täällä, täällä, täällä! Hän löi molemmin käsin rintaansa. — En ymmärrä, mistä se johtuu. Rinnassani on suuri tuska, ja Kotkansilmän sanat ovat tehneet sydämeni murheelliseksi. Vain täällä paistaa päivä, vain täällä laulavat linnut. Muualla on pimeätä. Siinä kaikki. En ymmärrä, Pikku isä, mutta vain täällä viihtyy sydämeni. En voi lähteä pois. Jos ajatte minut luotanne, seuraan teitä kuitenkin. Tappakaa minut, jos tahdotte, Pikku isä, väliäpä sillä. En tahdo olla teille taakaksi Pitkällä matkalla. Osaan auttaa monella tavalla. Ellen pysty taivaltamaan tarpeeksi nopeasti, niin jättäkää minut. Sydämeni on täällä; en voi lähteä takaisin.
Hän herkesi äkkiä puhumasta, seisoen loistavin silmin, katkonaisesti hengittäen ja intohimosta väristen vanhan erämiehen edessä. Mutta sitten palasi alistuvaisuus hitaasti. Alakuloisesti painui pää, kärsivällisenä hän taas kohtaloonsa näytti mukautuvan, tyynenä tuntui olosuhteisiin taipuvan, kuten intiaaninaisen tulee.
Sam Bolton ei vastannut tähän vetoomukseen. Hän veti veitsensä tupesta, leikkasi paksun huovan kahtia, antoi toisen puoliskon tytölle, ja osoitti hänelle paikan telttasuojuksen alla. Tulen loimussa kovenivat hänen kasvonsa, kun ajatukset lensivät tulevaisuuteen. Pulmaa hän ei ollut vielä ratkaissut, olipa vain siirtänyt päätöksen teon tuonnemmaksi. Suuressa taistelussa ei ollut sijaa naisille.
Herätessään kello kahden tienoissa aikoi hän lisätä puita nuotioon. Mutta siitä oli intiaanityttö, joka yhäti oli valveilla, jo pitänyt huolen. Tyttö loikoi kyynärpäähänsä nojaten, huopa hartioilla ja silmät suurina liekkeihin tuijottaen. Tulenkieli tuiskahti kohti korkeutta. Se valaisi hetken suojuksen jokaista nurkkaa. Dick nukkui upiuupuneena vanhurskaan unta, oikea käsi silmien peittona. Tyttö vilkaisi Sam Boltoniin. Tämä oli ilmeisesti syventynyt nuotion korjaamiseen. Hiljaa kurkotti May-may-gwán käsivarttaan ja kosketti nuoren miehen huopaa.
Xl LUKU.
Nukuttuaan viitisen tuntia oli Dick taas jalkeilla. Hän herätti Samin ja ryhtyi puuhaamaan aamiaista. May-may-gwán pyrki auttamaan, mutta eipä piitattu enempää hänestä kuin hänen yrityksistäänkään. Hän toi puita: Dick raahasi niitä samoin, kiinnittämättä mitään huomiota tytön pieneen pinoon; hän lisäsi palikoita nuotioon: tyynenä Dick — ikäänkuin vain tulta kohentaakseen — teki tyhjäksi hänen apunsa; hän lennätti esille astioita: Dick etsi niitä itsepintaisesti sieltä, minne ne alunperin oli pantu. Hän ei nähtävästi tahtonut suorastaan estää tyttöä auttamasta, halusipa vain olla välittämättä hänen läsnäolostaan. Kun murkina oli valmis, jakoi hän ruuan kahteen osaan, syöden itse toisen. Aterioituaan puhdisti hän harvalukuiset ruoka-astiat. Kerran otti hän tytön kädestä kulhon, jota tämä parastaikaa kuivasi, aivan kuin olisi hän siepannut sen kannon nenästä. Ja sitten hän ryhtyi sitä puhdistamaan ikäänkuin olisi se äsken ollut käytännössä.