— Hyvä on. Sillävälin pidän minä silmällä tuota, sanoi Dick nyökäyttäen päätään tyttöä kohden. — Hän kuuluu ojibwain heimoon, kuten tiedät, ja voi pian antaa meidät ilmi.
— Oh, hän ei arvaakaan aikomuksiamme, virkkoi Sam. — Ei hätää mitään.
Pensaikkoon syntyi aukko ja intiaani ilmestyi näkyviin. Hän maleksi huolettomana valkoisten miesten luo, katseen harhaillessa sinne tänne hänen yrittäessään päästä perille vieraitten laadusta ja puuhista.
— Bo’ jou, bo’ jou, tervehti hän.
XII LUKU.
Verkkaan astui intiaani nuotion ääreen, kyykistyen kantapäilleen. Hän täytti piippunsa käyttäen hyväkseen Samin tarjoamaa tupakkapötköä. Painellessaan tupakkaa tiukemmalle piipun pesään tarkkasi hän valppaasti ympäristöään. Toivoi kaiketi huomaavansa jotakin, josta sitten sopisi tehdä johtopäätöksiä.
Sam, vaitelias ja varovainen mies, arvasi suunnilleen hänen aivoituksensa. Kanootti merkitsi matkustamista, varusteiden niukkuus joko lyhyttä tai nopeaa matkaa, teräslanka-ansat taas, että matkustettiin satunnaisen ravinnonsaannin varassa. Intiaanin katse liukui nopeasti yli tytön ja pysähtyi nuorempaan mieheen. Sam Boltonille valkeni äkkiä, että tytön läsnäolo oli mainio todistus heidän matkansa varsin rauhallisesta laadusta. Miehet eivät ota vaimojaan mukaan kun he liikkuvat tärkeissä toimissa ja kiire ahdistaa. He eivät vie naisiaan myötänsä vaaroihin ja vainoretkille.
Äkkiä puhkesi punanahka puhumaan, käyden intiaanien tapaan suoraan asian ytimeen.
— Mistä kaukaa olette?
— Winnipegistä, vastasi Sam, ilmoittaen täten heidän lähteneen liikkeelle komppanian päämajasta.