Hän kulki kahdesti alueen poikki, tarkastellen huolellisesti rikkakasoja ja nuotiotulien jälkiä.
— He ovat lähteneet täältä suunnilleen kuusi viikko sitten, otaksui hän. — Elleivät he ole vierailumatkalla, täytyy heidän oleskella jossakin joen alajuoksun varrella. Nämä ystävät eivät viivy turkiskauppamatkoillaan kauempaa kuin ehkä elokuun tienoille.
Pari päivää myöhemmin Dick illan pimetessä rannalla tähyillessään huomasi muutaman kiven kupeessa epämääräisen mustan möhkäleen.
— Eläin, mutta mikä? ihmetteli hän.
— Enpä taida sanoa, mutisi Bolton tirkistellen hämärään.
— Ninny-moosh, sanoi intiaanityttö välinpitämättömästi. Tämä oli ensimäinen sana, jonka hän virkkoi heille aina siitä lähtien, kuin kiinni jouduttuaan oli vedonnut vanhempaan mieheen.
— Koira, totisesti onkin, myönsi Sam. — Tytöllä on terävät silmät.
Eläin kompuroi jaloilleen ja alkoi haukkua. Pensaikon läpi tunkeutui paikalle pari sen tovereista. Puitten latvojen yläpuolella leijaili savuhattara, hajaantuen avaruuteen. Eränkävijämme jatkoivat matkaa joen mutkan toiselle puolelle. Siellä he äkkäsivät miehen, joka tarkasteli heitä lehvistä kyhätyn suojuksen läpi.
Kanootti ohjattiin rantaa kohti. Noin sata kyynärää etäämpänä astuttiin maihin.. Kuten tavallisesti, ryhdyttiin nytkin heti leirin tekoon. Valmistettiin illallisatria ja kohennettiin nuotiota niin, että se paloi iloisesti. Sitten, juuri ennen kuin kaukaisen Pohjolan viimeinen päivänsäde häipyi, rasahti pensaikko.
— Nyt antakaa minun huolehtia tarinoimisesta, varoitti Sam.