Teepeen sisäpuolella riippui monias May-may-gwánin Dickin maatessa pyydystämän jäniksen nahka. Suikaleista punottu peite oli jo valmis. Nyt ryhtyi tyttö ompelemaan nahkoja yhteen päällystäen ne villahuovilla. Näissäpä sitten tarkenisi kuka hyvänsä — mitään lämpimämpää et voi kuvitella. Karibunnahasta, johon karva visusti oli jätetty, hän yhdessä Dickin kanssa sommitteli takkeja, huppukaulusniekkoja. Hiipan pääaukon reunusteiksi ommeltiin tuuheita ketunhäntiä, vieläpä se varustettiin kurenauhallakin, jotta saattoi peittää kasvonsa kokonaan, jos halusi. Lapaset laitettiin myskirotan turkiksista ja mukavat, pitkävartiset mokkasiinit sisustettiin jäniksen nahalla. Tukevat nahkasiimaruoskat ja peurannahkaiset pyssykotelot vielä valmistettiin ja sitten olivatkin yksinkertaiset talvivarusteet kunnossa.
Mutta vielä oli muonakysymys järjestämättä. Pakkaskuukausina oli riistansaanti aivan sattuman varassa.
Seitsemän viikkoa oli nyt kulunut Dickin onnettomuuspäivästä. Varovasti ja vähitellen ryhtyi nuorukainen koettelemaan jalkansa kestävyyttä. Huolellinen hoito ja hieronta olivat tuottaneet hyviä tuloksia — nivelessä ei tuntunut mitään sanottavaa jäykkyyttä. Mies voimistui päivä päivältä. Pian saattoi hän jo nilkuttaa jonkun matkaa sauvan varassa. Tosin ei hän vieläkään voinut nauttia liikkumisvapauden suomasta ilosta, mutta kuitenkin kykeni hän jo hiukan harjoittamaan metsästystäkin. Päiväkausia kyykki hän kärsivällisenä lähellä polkua, jota myöten karibut iltaisin saapuivat juomapaikoilleen; uskaltautuipa toisinaan virtaa alas aina lähimmälle putoukselle saakka; joskus tyytyi hän vain istumaan kivellä riistan näyttäytymistä odotellen. Eikä suinkaan suotta — lihavarasto kasvoi kasvamistaan.
He antoivat osan lihasta heti syötäväksi koirille, ja nämä tietysti ahmivat herkkua niin paljon kuin suinkin sietivät. Mutta suurin osa saaliista valmistettiin kuitenkin säilykelihaksi. Rasva erotettiin tarkasti, sitten viillettiin liha ohuiksi viipaleiksi, jotka kuivattiin päivänpaisteessa. Kuivatut palat survottiin vuorostaan rikki ja sekoitettiin sulatettuun ydinmehuun ja rasvaan. Lämpimänä tämä keitos sitten puristettiin tiiviisiin pikku pusseihin. Melkoinen lihakimpale kutistui tällä tavoin käsiteltynä hämmästyttävän vähiin. Säilykepussit nostettiin vihdoin korkeilla telineillä olevalle lavalle, pois koirien ja petojen ulottuvilta.
Uusi susikoira oli heti joutunut kiistaan Billyn kanssa, mutta Dick Herronin tyydytykseksi piti Billy lujasti puoliaan. Kolmas koira, tuo iso kuvatus, oli narttu, ja sen kanssa tietysti elettiin sulassa sovinnossa. Kun Dick oli riistaa vainoamassa, sidottiin koirat visusti leirin kupeelle, mutta muina aikoina ne saivat kierrellä ympäristössä. Niitä ei kuitenkaan laskettu raivion ulkopuolelle riistaa peloittamaan. Iltaisin istuivat ne tarkkaavan näköisinä toistensa vieressä, odottaen säännöllistä ehtooatriaansa. Miehiä ei leirissä ollut monta, mutta koirat korvasivat tavallaan tämän puutteen. Ne ikäänkuin olivat vahvistamassa rintamaa erämaata vastaan. Tällä puolen oli siis ihmisolento, joka tähän asti koskemattomassa korvessa hioi hyökkäys- ja puolustusaseitaan. Hänen varusteihinsä kuuluivat nuotiot, teltat ja kotieläimetkin. Tuolla puolen taas väijyivät kauhistuttavina salaperäisinä, suunnattomina, tyyninä, koruttomina mahtavat vihollisvoimat. Varhaissyksyn kuulaassa ilmassa tuntuivat verkkaisesti ohi liukuvat päivät vihamielisyyden kyllästämiltä ja ilmitaistelun todennäköisyys paisui paisumistaan.
XVI LUKU.
Puitten lehdet kellastuivat, käpristyivät, putosivat maahan. Korpi muuttui äkkiä äänettömäksi. Suuri hiljaisuus laskeutui kuin huurrehuntu seudun ylle, hiljaisuus, joka tuntui soivan tuhansia metsän säveliä, hauraita ja vihdoin vaimentuvia. Kuolleet lehvät riippuivat liikkumattomina puissa, ilma uinui horteessa, ja päivän himmeä hohde lepäsi viileänä kaiken yllä.
Hiljaisuuteen oli kätketty suuri, salaperäinen tarkoitus; äänettömyydessä piileksi uhkaus. Tämä oli tasapainon silmänräpäys ennen suunnatonta romahdusta.
Silloin tällöin keskeytti hiljaisuuden kumma kohina, eikä tainnut kukaan selittää mitä se merkitsi. Äkkiä saattoi polun poskessa väijyvä mies kuulla kuivien lehtien rapinan, hätäisen melun, odottamattoman äänen, joka jännitti hermoja ja pani sydämen jyskyttämään. Yhtä äkkiä taas hiljaisuus palasi, herkkä, hauras äänettömyys jatkui.
Korvessa tuntui kaikki tapahtuvan varovasti, nopeasti, syöksyttäin, samalla tavoin kuin ampumalinjassa oleva mies etenee suojasta suojaan maastoa hyväkseen käyttäen. Kaikki elävät olennot kuuluttivat lehvistössä olemassaolonsa. Ja vaara väijyskeli niitä hyvällä menestyksellä. Mieskin, astuessaan harvat askeleensa, hämmästyi tavatonta ääntä, jota ne saivat aikaan. Tuntui kuin olisi hän seurannut peräytyvää luontoa täyteen ahdetun salin läpi, tiukujen helistessä joka askeleella. Alituiseen halutti pysähtyä, jotta melu taukoaisi, jotta pysyisi huomaamattomana. Ja jos pysähdyit, lankesi hiljaisuus heti, siinä silmänräpäyksessä, kaiken yli, seuraten kiinteästi kintereilläsi.