— Kuka siellä? Vastatkaa heti! tiukkasi heistä eräs ojentaen kiväärinsä.
— Rauhoittukaa! neuvoi metsästäjä hitaaseen tapaansa. Kunniallisia kullankaivajia me olemme kaikki tyynni. Etsimme erästä toveriamme ja äkkäsimme nuotionne.
Heti senjälkeen luikkasimme iloisesti. Muuan tulen ääressä loikoneista oli McNaliy itse!
Ryhdyimme nyt kertomaan elämyksiämme ja onnittelimme toisiamme. Kauan emme kuitenkaan ehtineet rupatella, ennenkuin metsästä kuului huuto.
— Vasquez! sanoi Barry höristäen korviaan. Olimme jättäneet Vasquezin ratsujamme vartioimaan.
Tuokiota myöhemmin hyökkäsi eräs metsään jättämistämme hevosista leiripaikalle vavisten ja vaahtoisena. Havaitsimme, että sen riimunvarsi oli katkaistu. Silmänräpäys kului, ja sitten suhahti ohitsemme kymmenkunta intiaania, jotka ajoivat edellään hevosiamme. Laukaisimme kiireesti aseemme, mutta luulen, ettei yksikään meistä osunut maaliinsa.
Kiiruhdimme metsikköön, jonne olimme jättäneet Vasquezin. Löysimme hänet verilätäköstä hengettömänä ja päänahkaa vailla. Hiljaisina ja apein mielin kannoimme hänen ruumiinsa nuotion ääreen. Bagsby vannoi kostoa murhamiehille.
Rakensimme nyt lähempää tuttavuutta nuotion äärestä löytämiemme miesten kanssa. He olivat tulleet lounaasta ja heidän nimensä oli Pine. Kaikki he olivat pitkiä ja komeita, niin isä kuin pojat, hidasliikkeisiä ja vaiteliaita. Isa oli noin kuusikymmenvuotias ja nuorin poika kuudentoista korvilla. Joka pojalle oli isä antanut jonkun ihailemansa sankarin nimen. Tutustuimme siis David Crockett Pineen, Kuvernööri Boggs Pineen, Presidentti Tyler Pineen ja Vanha Hickory Pineen — nuorin oli, kuten huomataan, ruumiillistunut ristiriita. He käyttivät kaikki ensimmäistä nimeään — Kuvernööriä, Presidenttiä ja Vanhaa — ilman että kukaan huomasi niissä mitään hassunkurista.
Pine poikineen innostui heti kostosuunnitelmaamme. Intiaanit olivat yrittäneet siepata hänenkin hevosensa ja pojat suorastaan kiehuivat vihasta. Päätimme kuitenkin valmistautua huolellisesti rankaisuretkeen ja niin lähdimme aamunkoitteessa takaisin leirillemme, missä Johnny ja Don Gaspar levottomina meitä odottelivat.
Don Gaspar ilmoitti haluavansa lähteä mukaan intiaaneja etsimään, sillä Vasquezhan oli kuulunut hänen kansaansa. Kun emme kuitenkaan voineet jättää leiriä vartijatta, ilmoittautui ukko Pine vahtipalveiukseen. Arpa määräsi minut hänen kumppanikseen. Muut eivät kauan siekailleet, tarkastivat hiukan aseitaan, ja nousivat ratsaille. Pine muisti vielä kehottaa nuorintaan pitämään huolta päänahkojen nylkemisestä.