Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös jyrkännettä kuin vihuri.
Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän hevosensa väsyivät.
Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n miehet.
Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun.
Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin.
Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia.
Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna. Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo. Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se, että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista. Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut.
Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin paran takaraivosta sisään.
Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että hän sai valtavan rapasateen ylleen.
Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa puoleen.