Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti. He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä huimana, mutta loistavana valheena.
Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa, kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki. »Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään.
Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja sammuksiin.
Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella. Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna. Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään.
»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes lukenutkaan näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!»
Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä, sittenkin on ollut oikeassa.
Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää. Sitten sanoi Brown:
»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.»
»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki ilmene kertomuksessani?»
»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —».