Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla kohottaa hänet n:teen potenssiin, siinä hän omistaa sen itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle, joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi edistää hänen tehtäväänsä.
Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen. Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell.
Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai. Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi Dickiksi.
Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison & Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta näyttänyt.
Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta, että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle. Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle hankkimaan rautasänkyyn.
Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi.
Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia. Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä.
Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä vailla ja typerä.
Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan pitäjäksi Muskegonissa.
Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan.