Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme. Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja ihailusta.
»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä. »Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri sanoi, minulle. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.»
Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa.
»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen, minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden voittaa, kun vaara — —»
Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen ivallinen hymy huulillaan.
»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.»
II.
ESIMIES.
Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten kaikista.
Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden. Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee näkyviin.