Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys. Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun.
Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin rantaan.
Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä. Purkautumisesta tulikin »keskonen».
Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin.
Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan editse rantaa kohti.
Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät, putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään olisi niiden väliin mahtunut.
Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten katselemaan työnsä tulosta.
Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä tuumissaan.
Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä.
Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois.