Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin. Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen. Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää tiensä kotiin.
Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa. Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä. Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä. Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä, jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin.
Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä. Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan, kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin.
Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä, että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä- viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä.
Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä. Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta tarjotakseen miehille lientään.
Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta ystäväänsä viimeiseen saakka.
Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä.
Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa.
Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa. Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja siinä juuri hän erehtyi.
Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen.