Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan, huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja vaivalloinen.
Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun, luikun pomo, teki pieniä laskelmia.
»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!»
Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään.
Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan. Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä koko ajan.
Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä.
Jimmy näytti rauhalliselta.
»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän.
»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.»
»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy.