Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki. »Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia lisää miehiä, Jimmy.»
»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.»
»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään minulle! Olen ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä tiedän ettet viikossa voi saada niitä tästä minnekään.»
»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.»
Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen valmistautua häviötään vastaanottamaan.
Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi, polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman.
Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä.
Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä. Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona.
Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita. Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen. Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy.
Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu.