Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin:
»No, sepä merkillistä.»
Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli ja itäinen puoli näytti rauhalliselta.
Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi.
Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin pitkälle korotetusta patolammikosta.
Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen. Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi, että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa.
No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat, joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta. Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan, lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua. Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven »merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin.
»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit liikkeessä.»
Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien luo.
Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen.