Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli.
Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä nimeä.
»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!»
Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista, jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä.
Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle kuivamaan.»
Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui varovasti vastustajansa eteen tukille.
Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä. Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni. Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti paikkansa huolimatta Darrellin painosta.
Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän.
Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi. Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden sorvausmestarina.
Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin. Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä tutkiskellen paljasta jalkaansa.