»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?»
Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä tuiskivan tulta.
»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.»
Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin kysymysmerkkinä.
»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —» Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon.
»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä.
»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa jalkaansa.
»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi tarvinnut muuta kuin sanoa jotakin — —»
Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike. Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.»
Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta, ilmeisesti entisellään.