— En oikein ymmärrä, mitä ihanneoloilla tarkoitat. Jos niillä tarkoitat, että maailma kerran tulisi senlaiseksi, ett'ei enään mitään parannuksia tarvita, niin erhetyt suuresti; sillä senlaiseksi ei se konsanaan tule. Aina myöhäisimmässä tulevaisuudessakin ilmenee parannusten tarpeita, vaikka eivät esiintyisikään niin räikeänä kun meidän ajallamme. Kehitys ei näet voi seisahtua. Mitä muuten tulee repäseviin toimiin ja niiden tarvitsemiseen, niin siitä ei voida edeltäpäin puhua eikä määritellä. Ne ja niiden tarve tulevat aina ajan mukana. Mutta jos kaikki köyhälistö, sanan laajimmassa merkityksessä ymmärtäisi yhteenliittymisen tärkeyden, s. o. tuntisivat oman asemansa, silloin ei mitään repäsevää tarvittaisi. Silloin auttaisi parhaiten parlamenttaarinen toiminta.

— Salli minun vielä tehdä yksi kysymys tästä samasta asiasta. Hyväksyykö sosialidemokratia anarkismin ja lasketko sinä senkin kehityksen tuloksiin.

— Kysymykseesi on kylläkin helppo vastata, mutta ennenkuin vastaus olisi täysin tyydyttävä, täytyisi minun selittää samaa asiaa ainakin yhden päivän. Mutta kun meillä on sinua lähempääkin koskevia keskusteltavia, teen sen muutamalla sanalla.

Sosialidemokratialla ja anarkismilla ei ole mitään yhteistä, ainakaan taistelumuotoon nähden. Ainoastaan se, että ne molemmat pyrkivät parantamaan oloja ja että epäoikeat olot synnyttävät niitä molempia, on niillä yhteistä. Anarkismi perustuu kokonaan yksilökohtaisen mailmankatsomuksen pohjalle, mutta sosialidemokratia on sen jyrkkä vastakohta, sillä sen pohjana on yhteisöllinen maailmankatsomus. Anarkistit käyttävät taistelukeinoinaan yksityisiä henkilöitä kohtaan tähdättyjä väkivallantekoja, mutta sitä ei sosialidemokratia hyväksy. Se ei terrorismin tavoin tyydy pahan palottelemiseen, vaan se tähtää voimansa pahaan kokonaisuudessaan. Anarkistisiin tekoihin muuten lasketaan sellaisiakin tekoja, jotka eivät todellisuudessa sitä ole. Toisinaan — kuluneen vuosikymmenen alkupuolella hyvinkin usein — tapahtui tekoja, joita ei voida laskea edes täysin kehittyneen anarkismin työksi. Niitä oli ja on vielä nytkin joitakuita, sekä aivan tavallisia konnantöitä, että myöskin tekoja, joita tehdään itsepuolustuksena äärimmäiseen kurjuuteen jouduttuina, niinkuin esimerkiksi työnantajain murhat ja sen sellaiset. Mutta niitäkään — jälkimäisiä nimittäin — ei sosialidemokratia voi tunnustaa omikseen, sillä että ne eivät kuulu sen ohjelmaan ja että vahingoittavat sitä. Yksilömurhilla ei sosialidemokratia edisty, ne synnyttävät vaan uusia kiristyskeinoja ja kärsimyksiä. Mitä muuten kysymyksesi viimeiseen osaan tulee, on se itsestään selvää. Oikeaa, teoreettiselle pohjalle kehittynyttä anarkismia — täytyy tunnustaa vaikka emme sitä voikaan hyväksyä — synnyttää myöskin kehitys eli aikain olot. Kahta jälkimäistä synnyttää, toisissa tapauksissa tekijänsä konnamaisuus ja toisissa taas äärimmäinen kurjuus, kuristustoimenpiteet ja muut semmoiset.

Olisin kaiketi kysynyt vieläkin jotakuta seikkaa, mutta Esan vaimo tuli samassa sisään kahvikomppeineen ja keskeytti puhelumme.

* * * * *

Heti kahvia härppimään päästyämme kysyi Esa taaskin, mitä minä pidän yleensä satamatyöläisten hommista niiden nykyisessä muodossa.

— Mitäpäs minä osaan pitää, kun en juuri mitään tiedäkään. Kaikki mitä olen nähnyt on hyvää, vastasin minä ja pyysin kertomaan miten puuhien nykyinen muoto lähti alkuun.

— Asia on yksinkertaisesti niin, alkoi Esa, että meitä ajanmittaan alkoi kyllästyttää yksinomainen vähän tuloksia tuottava ammattiyhdistystoiminta. Ja kun lainlaadintatietäkään ei — porvarien härkäpäisyyden vuoksi — ollut toivoa olojen pikaiseen parantumiseen, aloimme me miettimään muita mahdollisesti löytyviä keinoja asemamme parantamiseen. Me aloimme ensin perustelemaan pieniä, työ-osuuskuntia, jotka menestyivätkin hyvin. Niiden avulla sitten vuosi vuodelta saimme töitä yhä enemmän ja enemmän käsiimme. Eikä kulunutkaan monia vuosia kun suureksi iloksemme huomasimme, että entiset riistäjämme n. s. »Urakkatuuvarit» olivat kaikkineen karkoitetut. Palkat tosin eivät vieläkään olleet riittävän suuria, mutta sekin mitä oli jo saavutettu, oli suuri voitto mielestämme.

— Ja se kannusti teitä yhä suurempiin ponnistuksiin!