— Ei aivan niin. Toimintamme yritti sen jälkeen vähän lamautua. Pienet voitot hyvittivät liian paljon mieliä. Lamausta ei kuitenkaan kestänyt kauvan. Kun ammattialallamme oli työvoimaa enemmän kuin mitä tarvittiinkaan ja kun emme tahtoneet ketään tovereistamme nälkäkuoloon syöstä, oli meidän vieläkin keksittävä uusia keinoja, mihin saisimme liiat työvoimat sijoitetuksi. Silloin tuli maan hankinta esiin. Sillä toivoimme voivamme asiaa auttaa. Me tiesimme maan hankinnasta olevan muutakin hyötyä. Me tiesimme, että eri osuuskuntain jäsenet ovat saatavat, vieläkin lähemmin, kun liiton kautta, toisiinsa liittymään, ennenkuin voidaan kyllin menestyksellisesti pitää puoliamme vastustajaimme tekemiä hyökkäyksiä vastaan. Siksipä aloimmekin suunnitella laitosta, joka antaisi lisä työtä, sekä meidät sitoisi toisiimme, tekisi kuin yhden perheen jäseniksi. Suunnittelun tuloksena oli yhteinen siirtola, tämä jossa nyt olemme. Pienemmillä maa-osuuskunnilla emme uskoneet olevan yhtä suurta voimaa. Ne kun hajoittaisivat miehet erilleen — — —
— Mutta — suo anteeksi että keskeytän — Onko tästä nyt riittävästi työvoimain vähennystä ja jos on niin tyytyvätkö miehet palkattomaan työn lisäykseen?
— Niin todellakin, sen olin unohtaa selittämättä. Nyt vielä se ei tosin ole riittävästi työvoimain vähennystä vaikuttanut, mutta tulevaisuudessa, kun maata saadaan enemmän se kyllä vaikuttaa ja sitä täytyy meidän odottaa. Mitä muuten tyytymiseen tulee, niin se on vallan mainiosti. Virkistysmatka, tiedot ja lasten hoito, jotka siirtola tarjoaa, tyydyttävät meidät täydellisesti ja sitäpaitsi tarjoaa se meille muutakin, josta kerron myöhemmin.
— Niin ehkä…. Jatkahan kertomistasi.
— Niin, aloimme puuhata tätä siirtolaa, mutta edessä oli kuitenkin se paha pulma, että meillä ei ollut rahoja niin suureen yritykseen. Silloin tuli osuuskassa mieleen, Ajateltiin, että siitä lainaamalla saamme tarvittavat varat hankkeen toimeenpanemiseen. Se ei kuitenkaan käynyt niin suoraan päinsä. Me emme olleet kypsyneet senlaisiin puuhiin. Osuuskassan varat, sen sijaan että niitä olisi käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, piti käyttää kypsytystyöhön. Perustimme sitten sanomalehden ja aloimme sillä harjoittaa agitatsionia. Lehti saikin heti alussa suuren kannatuksen osakseen. Sitämyöten meni kaikki hyvin, mutta taas tuli uusi pulma. Tapaturmavakuutusolot, porvarillisten yhtiöiden voitonhimon vuoksi, menivät niin kurjalle kannalle, että meidän oli pakko ryhtyä perustamaan tapaturmavakuutuskassaa. Siihenkin piti taas lainata osuuskassasta. Suurilla ponnistuksilla saatiin sekin puuha perille ajetuksi. Nyt jo olisi luullut pulmista päästyn, mutta niin ei ollutkaan asianlaita. Sanomalehti, osuuskassa, tapaturmavakuutuskassa ja aikaisemmin yhdistetyt osastojen sairas- ja hautausapukassa, vilkkaan liikkeen vuoksi tarvitsivat suunnattoman paljon huoneita. Vuokramaksuihin tahtoi hukkua parhain osa puhtaasta tulosta. Täytyi taaskin ryhtyä ajattelemaan keinoa miten siitä selvittäisiin vähemmällä. Päätimme sitten rakentaa oman huoneuston. Siinä oli taas se vaikeus edessä, että kaupungin kalliit tonttimaksut eivät sallineet pienen rakentamista. Rakensimme suuren — sen minkä kaupungissa näit — mutta se oli kovin vaikeata. Tämä alituinen uusien menojen ilmestyminen alkoi vihdoin kyllästyttää innokkaimpia siirtolan synnyn odottajia. He eivät enää sanoneet jaksavansa odottaa — Niin pantiin sekin puuha alulle.
— Ja perustetuksi tuli….
— Niin perustetuksi se tuli, vaikka vaikeuksia siinä kylläkin oli alussa. Kun nähtiin, etteivät liiton, eikä Osuuskassan varat siihen tarkoitukseen riitä, alettiin joka puolella ympäri Suomen kerätä rahoja vapaaehtoisilla lahjoilla, ensin vaan kuin leikin päältä. Ei sitä juuri kukaan — lukuunottamatta niitä, joille se oli tullut sydämmen asiaksi — silloin uskonut, että siitä totta milloinkaan tulisi. Vallan leikkinä sitä pidettiin koko yritystä. Ensimäisen keräyksen jälkeen nähtiin kuitenkin se ihme, että siirtolarahaa oli kasassa jo kolme neljä sataa markkaa. Se jo sitten innosti muutamia niin, että päätettiin perustaa osuuskunta, josta jokaisen, joka tahtoi tulla siirtolan eduista osalliseksi, piti ostaa vähintään yksi kahden markan suuruinen osuus. Innokkaammat uhrasivat roponsa ensin, muutamat ostivat kymmenen osuutta ja kun vähemmän innokkaat kuulivat, että yritystä aletaan jo panna toimeen, ottivat hekin, vaikka vähän vastenmielisestikin osuutensa. Ja niin, ennenkuin huomattiinkaan, oli siirtolaosuuskunnalla jo alun toistakymmentä tuhatta markkaa puhdasta Suomen rahaa. Tuumasta tietysti toimeen. Ensin anottiin rahastojen lisäksi pientä valtiolainaa, joka monien vaikeuksien perästä saatiinkin, sen lisäksi lainattiin muutama tuhat osuuskassaltamme, jolla silloin sattumalta sattui olemaan varoja kokolailla. Ja sitten lähetettiin miehet maan ostoon — —
Minua alkoi asia innostuttaa, en malttanut olla keskeyttämättä, vaan kysäsin:
— Mistä ihmeestä te siihen osuuskassaan niin paljon varoja saitte, että siitä kaikkeen riitti.
— Se on nyt pian selitetty. Puuhamme innostutti sivullisiakin niin paljon, että melkeen kaikki koko maan työväestö — kun huomasivat, ettei mitään menettämisen vaaraa ollut tarjolla — ostivat kassamme osuuksia. Se tietystikin lisäsi kuin syksy sieniä. Sitten harjoitimme myöskin pientä lainausliikettä sivullekin päin, varmoja vakuuksia vastaan. Korot niistä, samoin kuin omiin yrityksiinkin pannuista varoista saatiin säännöllisesti ja niin se kasvoi. — — Mihinkäs minä äsken jäinkään — — Niin…. Päijänteen rannalta ne lähetit ostivat sitten pienen tilan, joka maksoi silloin vähän yli kymmenentuhannen markan. Jäännösrahoilla sitten taas rakennettiin lisää parempia ja tarkotukseen sopivampia huoneita, sekä ostettiin vähän elukoita. Ja niin pääsivät jo toisena kesänä sen ensimäisen keräyksen jälkeen ensimäiset vieraat siirtolaan. Sittemmin on taloa vuosi vuodelta korjattu ja lisätty. Tämä tietystikin on käynyt mahdolliseksi varsinaisella verolla jota liiton jäseniltä on kannettu, sekä lisää tulleilla osuuksilla. Nyt tämä on niin siisti ja kaunis kuin herrastalo konsanaankin. Täällä on hevosia, lehmiä, lampaita, sikoja ja jos mitä. Talon töistä huolehtivat täällä palvelijat sekä vieraissa kävijät. Erityinen isännöitsijä tietystikin on, joka pitää tileistä ja muusta huolen. Nytpä sinulla jo luullakseni onkin pienoiskäsitys siitä. Sittehän omin silmin näet lisää, kun päästään kaikki katsomaan.