Sielläpä jo näkyi siirtolakin… Suurena ja mahtavana seisoi se lähellä rantaa olevalla mäen töyräkkeellä. Sunnuntai oli sielläkin. Katoilla liehahtelivat suuret punaiset ja sinivalkoiset liput ja portaiden edustoilla sekä rantatiellä seisoskelivat juhlapukuiset siirtolan asukkaat. Kun "Satamatyömies" laski tulo vihellyksen, kajahti siirtolan ja rannan välillä olevalta lavalta vastaukseksi muhkea torvien soitto. Rannalta ja rantatieltä liehuivat esiliinat ja valkeat nenäpyyhkeet. Ja kun "Satamatyömies" ehti laiturin sivuun kajahti tulijoille voimakas eläköön huuto rannalla olijain suista. Maalle päästyä ja tervehdykset lausuttua lähdettiin iloisesti puhellen torvien yhä soidessa tuttua "Internationalen" säveltä, astumaan hiedoitettua puutarhatietä siirtolaa kohden.
Pihalle päästyäni silmäsin kiireesti ympärilleni. Olipa siinä taloa kerrakseen. Suurten peltojen ja hyvästi hoidetun puutarhan ympäröimänä seisoi edessäni neljä suurta asuttavalle näyttävää rakennusta, sekä lisäksi suuri karjapiha navetoineen, talleineen ja muine talossa tarvittavine rakennuksineen. Olisin tahtonut vieläkin lähemmin tutustua ympäristööni, mutta talon isännöitsijän kohtelijaisuus esti sen. Esan, sekä muutkin perheelliset miehet veivät heidän vaimonsa toiseen rakennukseen, jonka sanottiin olevan perheitä varten. Meidät nuoret miehet johdettiin toiseen, pihan toisella puolen olevaan rakennukseen. Sivulta sisään astuttuamme tulimme eteisen läpi huoneesen, jossa ei ollut muuta kalustoa kuin penkit ja numeroidut naulat toisella seinämällä, sekä pesukaapit pyyheliinoineen toisella. Niistä isännöitsijä osoitti meille jokaiselle kaksi naulaa ja naulojen numeroa vastaavan pesukaapin pyyhkeineen. Asetettuamme päälystakit nauloihin siirryimme seuraavaan huoneesen. Oven avattuamme tulvahti huoneesta vastaamme raitis ja puhdas ilma, ja me oikein hämmästyimme sitä puhtautta, mikä huoneessa vallitsi. Pitkä, korkea ja valoisa huone oli täytetty kolmella, vilteillä ja häikäisevän valkeilla lakanoilla päälystetyllä sänkyrivillä. Isännöitsijän näytettyä niistä meille kullekin yhden, tulimme jälleen etuhuoneesen, jossa saimme eräältä laitoksen varsinaiselta palvelijalta tiedon, että meitä varten oli lämmitetty sauna ja että se oli kylpykunnossa. Ihmetellen kysyimme palvelijalta, miksi sauna oli sunnuntaiaamuna lämmitetty. Hän vastasi meille nauraen, ett'ei talossa suvaittu muun maailman tomua. Samalla hän ilmoitti, että saamme, jos meillä itsellämme ei ole puhtaita alusvaatteita, niitä vaihtaa talosta siksi kun taas saamme omamme puhtaina takasin. Tämäpäs talo on, tuumimme me ja lähdimme saunaa kohti marssimaan. Eteisestä ulostullessamme huomautettiin meille sivumennen ettemme erhetyksessä menisi eteisen toisella puolella olevasta rakennuksen toiseen päähän johtavasta ovesta naisten puolelle.
Sauna, johon meidät sitten johdettiin, sijaitsi alhaalla rannassa ja oli se vaan pukuhuoneella varustetun suomalaisen saunan mallinen, sillä eroituksella vaan, että se oli suuruudessa ja siisteydessä useinkin pienten ja likaisten malliensa jyrkkä vastakohta ja että sinne juoksi vesi tuulimoottorin täyttämästä ammeesta.
Peseydyttyämme — tapasimme saunassa toiseen rakennukseen viedyt matkakumppalimme, niiden joukossa Esankin — menimme rakennusryhmän toiseen asuttavalta näyttävään rakennukseen. Astuimme sisään sivuovesta, josta läpi eteisen kuljettuamme tulimme suureen ruokasaliin. Siellä oli pitkä pöytä täyteen lastattuna hyvälle lemuavia erilaisia ruokia ja oli se jo puolillaan iloisen ja reippaan näköisiä siirtolaisia, jotka näkyivät pitävän erinomaisen hyvää huolta siitä, että huoneen toiselta puolen olevasta ovesta tuodut ruuat tulivat kaikki maistelluksi. Mitään arvelematta kävimme mekin käsiksi ruokiin ja pistelimme suihimme kalakeittoa y. m., niinkuin aika pojat. Vaikka minäkin olin talossa ensikertaa, tarttui minuunkin heti talon iloisuus; aloin tuntea jotakin erinomaista, ennen tuntematonta kotoisuuden tunnetta. Tunsin löytyvän paikan, johon väsynyt raataja voi kuin kotiinsa huoletta tulla vapaahetkistään nauttimaan.
Syötyä hajaantui joukko, kuka minnekin. Esa vaimonsa kanssa lähti minulle näyttämään taloa.
Eteisestä, samasta, josta äsken tulimme sisään menimme suureen juhlasaliin. Siellä, niin kertoi Esa, pidettiin iltamia ja muita juhlia hyvin usein, joiden ohjelmista huolehtivat siirtolan asukkaat ja muutaman sadan sylen päässä siirtolan maalla olevan sosialistisen korkeakoulun opettajat ja oppilaat. Sinäkin iltana sanoivat siellä senlaisen juhlan olevan.
Katseltuamme näyttämöä ja samassa rakennuksessa olevia siirtolan kanslia-, kirjasto- ja lukuhuoneita lähdimme katsomaan perherakennusta. Siihenkin rakennukseen menimme sisään sivuovesta. Rakennuksen läpi johti pitkä käytävä, jonka molemmin puolin oli parhaiksi tilavia perhehuoneita. Menimme sisään siihen huoneeseen, joka oli Esan ja hänen vaimonsa asuntona. Siistiä ja puhdasta oli sielläkin.
Esan vaimon lähdettyä hakemaan kahvia, jota vaan erikoistapauksissa juotiin muualla kuin ruokasalissa, aloimme me Esan kansa keskustella siirtolaa ja yleensä satamatyöläisiä koskevia asioita. Keskustelu lähtikin ensin alkuun siirtolan katoilla liehuvista lipuista. Minä näette tuhmuudessani kysyin, miksi sosialistisen siirtolan katolla liehui sinivalkoinen lippu.
— Sinä et todellakaan näy olevan aikasi tasalla, sanoi Esa. Sinivalkoiset liput, ovathan ne tämän maan kansallisväriä, miksikäs me emme niitä katolle punasten rinnalle voisi asettaa. Mutta sinähän näytkin arvostelevan asiaa vielä sen vanhalta kannalta. Ei poika, se aika on nyt jo ollutta ja mennyttä, jolloin kansallisuustunne pidettiin esteenä eri kansojen veljestymiseen; jota se todella siihen aikaan olikin. Nyt, vaikka jokaisella kansalla ovatkin omat harrastuksensa joihinkin pikku asioihin nähden, seisovat ne kuitenkin yksimielisinä suurissa asioissa ja niin ollen ei ole mitään syytä halveksia kansallisvärejäkään.
— No mutta — jokos nyt sitten porvariluokka on kokonaan kadonnut, kun sinä noin puhut? kysäsin minä puolittain hämmästyneenä.