Maaliskuu 25. — En muista mitä tein.
Maaliskuu 27. — En muista mitä tein.
Maaliskuu 29. — Leikittii.
Maaliskuu 31. — En muista mitä tein
Huhtikuu 1. — Olen päättäny että en enää kirjota päivä kirjaa.'
Tähän loppuivat otteet; ja ainoastaan muutama minuutti näytti kuluneen siitä, kun he lakkasivat nauramasta päiväkirjalle, kun jo varjot alkoivat pidetä ja Mary tuli käskemään heitä valmistautumaan teelle. Oli ikävä ottaa tyhjät korit ja mennä kotiin tietäen, että pitkä, ihana lauantai oli loppunut ja seuraava tulisi vasta viikon perästä. Mutta oli kumminkin lohdullista muistaa Paratiisin aina olevan paikoillaan, ja että milloin tahansa kohtalo ja Izzie-täti sen sallisivat, heidän tarvitsisi vain kiivetä aidan yli — hyvin helppo pääsy — ja mennä sisälle pelkäämättä, että enkeli välkkyvällä miekallaan pysäyttäisi heidät.
III LUKU
Vastuksien päivä
Rouva Knightin koulu, jota Katy, Clover ja Cecy kävivät, oli toisessa päässä kaupunkia ja tohtori Carrin koti toisessa. Koulurakennus oli matala ja yksikerroksinen. Pihalla oli leikkikenttä, missä tytöt leikkivät välitunneilla. Valitettavasti sijaitsi neiti Millerin koulu viereisessä pihassa. Se oli yhtä suuri ja tunnettu, ja sielläkin oli leikkikenttä. Ainoastaan korkea lauta-aita eroitti pihat toisistaan.
Rouva Knight oli lihava, lempeä nainen, hidasliikkeinen, kasvoiltaan ystävällistä ja hyväntuulista lehmää muistuttava. Neiti Millerillä sitävastoin oli mustat silmät, joitten yläpuolella riippuivat tummat kiharat. Hän oli vilkas ja usein kiukkuinen. Koulujen kesken vallitsi alituinen riita opettajien pätevyydestä ja opetuksesta. Tuntemattomasta syystä pitivät Knightin tytöt itseään hienotapaisina ja Millerin tyttöjä sivistymättöminä, eivätkä he millään tavalla koettaneetkaan peittää mielipiteitään; Millerin tytöt maksoivat tämän kiusoittelemalla knigthilaisia parhaimpansa mukaan. Välituntinsa he kuluttivat irvistellen knightilaisille aidan raoista tai sen päällitse, jos vain ulottuivat, sillä aita oli sangen korkea. Knightin tytötkin saattoivat irvistellä, vaikka olivat muka hienompia tavoiltaan. Heidän pihamaallaan oli yksi etu, joka toiselta puuttui; siellä oli näet halkovaja, jonka katolle saattoi kiivetä ja josta näki neiti Millerin rakennukset alueineen. Siellä oli tytöillä tapana istua kasvot naapuripihaan päin ja ärsyttää vihollista pilkallisilla muistutuksilla. Koulutytöt nimittivät toisiaan "Knighteiksi" ja "Millereiksi." Riita oli käynyt niin vimmatuksi, että joku Knight saattoi tuntea itsensä toisinaan turvattomaksi tavatessaan jonkun Millerin kadulla. Kaikki tämä, kuten saattaa arvata, oli omiaan kehittämään näiden nuorten neitojen sekä tapoja että luonnetta määrättyyn suuntaan.