NIILLE VIIDELLE
Meit' oli kerran kuusi lapsukaista,
Jotk' yhdess' iloitsimme leikkien.
Jos kesä, talvi tuima, ihanaista
Se oli onnen aikaa lapsuuden.
Paistoiko päivyt aina? Enpä vainen
Mä muista pilvisäitä ollenkaan,
Ei salamat, ei jyry pauhaavainen
Lie meitä säikytelleet milloinkaan.
Kai joskus kiistelimme keskenämme,
Mut pian rauha taasen solmittiin,
Ja kuhmut, joita saimme leikissämme,
Ne äidin suuteloilla lääkittiin.
Siit' onko kauan? — On vain hetki,
Niin tuntuu meistä. Mutta tamineet
Nyt meill' on aikuisten, ja elon retki
Jo leikit vei, toi vakaat askareet.
Ja edessämme hyörii lapsosemme,
Heill' on nyt riemun aika vuorostaan,
Ja tähtisilmin aikaa lapsuutemme
He mielin kiihkein pyytää kertomaan.
"Sä ootko ollut pieni, niinkuin mekin?
Sä leikitkö kuin mekin todella?"
"Niin, lapsikullat, pieni niinkuin tekin —
Oi, jospa vielä oisin sellaisna!"
Oi rakas Nykyhetki, anteeks anna
Tuo toivomus! Sä kallis meille oot.
Elomme purtta vakaast' eelleen kanna!
Mutt' armaat on myös lapsuusmuistelot.
Siis, lapsoset, nää pikku muistelmani
Ajasta armahimman lapsuuden
Nyt selailkaa! On suuren' ilonani,
Jos teille tuo ne hetken herttaisen.