Mutta Hanna naureskeli yhä enemmän tuon varoituksen kuultuaan ja pidellen käsiään kovasti puristettuina suunsa edessä tirkisteli sormiensa lomitse. Elsie oli kuitenkin juhlallinen kuin jokin pieni tuomari. Hyvin arvokkaasti hän alkoi:
"Kun välkkyvin miekoin enkeli
Edenist' Aatamin, Eevan karkoitti,
He maailmalle joutui, mut' kerran nuo
Viel astuskelivat Edenin luo.
Ja siellä onnen aikoja muistelivat,
Kuink' kukat tuoksui ja linnut laulelivat.
Ja Eeva se itki ja Aatamikin,
Kun pois oli autuus Paratiisin."
Dorry nauraa tirskutteli sille, mutta levollinen Clover sai hänet vaikenemaan.
"Sinä et saa", sanoi hän, "se on raamatusta otettu, käsitäthän. Nyt,
Hanna, on sinun vuorosi."
Mutta Hanna vastusti pitäen kättä suullaan, ja hänen pienet pyöreät olkapäänsä hytkivät naurusta. Viimeinkin sai hän suurella vaivalla kasvonsa totisiksi, ja puhuen mahdollisimman nopeaan, lausui hän nauraen:
"Bileamin aasi näk' enkelin
Ja pysähtyi, säikähti,
Mut Bileam ei nähnyt enkeliä,
Vaan hosui hurjasti."
Sen jälkeen hän taas piiloutui sormiensa taakse, jolloin Elsie jatkoi.
"Elias puron varrella
Eli korpin antimin,
Sai leivän korpin nokasta
Ja ruokaa muutakin."
"Jatka, Hanna", sanoi Katy, mutta parantumaton Hanna nauraa hytki taaskin, eivätkä he voineet kuulla muuta kuin:
"Ja karhut ne tuli ja söivät, söivät."