"En tiedä", vastasi Cecy aivan lohdutettuna. "Sen löysin 'Granadan valloituksesta', luulen, että se merkitsee käytävää."
"Seuraava numero", jatkoi Katy katsellen ohjelmaa, "on 'Seppi, vaatimaton runo', Clover Carrin kirjoittama."
Kaikki lapset tirskuivat, mutta Clover nousi tyynesti ja lausui seuraavat säkeistöt:
"Sä tunsitko pienen koirasen,
Niin kiltin, herttaisan?
Ja Seppi se oli nimi sen,
Jos tietää tahdotaan.
Kuin helmet sen silmät loistivat,
Sen häntä pehmoinen,
Kuin vienonpehmiät untuvat,
Ain' heilui hyväillen.
Sen karva ol' silkin kiiltävä,
Ja maito ruokanaan.
Mut kerran se keittiön pöydältä
Sai suuhuns' pomaadaa.
Ja tuli niin hirveän sairaaksi,
Ett' oikein läähätti.
Ja siihen nyt loppua täytyvi
Myös tämän lauluni.
Sillä Seppi se kuoli kun kuolikin —
Siit' on jo viikkoja,
Ja surevin mielin haudattiin,
Ja sit' yhä suren ma."
"Runolle" taputettiin käsiä kovasti, kaikki lapset nauroivat, huusivat ja taputtivat niin, että ullakko kaikui. Mutta Cloverin kasvot pysyivät yhtä tyyninä ja hän istuutui aivan vakavana. Suupieliin kumminkin ilmestyi pieniä kuoppia, jotka hetken perästä hävisivät. Nuo kuopat olivat osaksi luonnolliset ja osaksi, ikävä tunnustaa, terävän kivikynän tuotteita, sillä Clover paineli niitä kivikynällä joka päivä läksyjä lukiessaan.
"Nyt", sanoi Katy melun vaiettua, "nyt seuraa neiti Elsie ja neiti Hanna Carrin 'Hengellisiä runoja'. Pää pystyyn Elsie ja lausu selvästi, ja sinä, Hanna, et saa tirskua tuolla tavalla, kun sinun vuorosi tulee!"