"Ei, ainoastaan tuosta isosta, jolla on sininen nimilippu."
"Sentähden voisit pyytää Izzie-tädin viemään pois toiset. Ja minä pyydän Cloveria poimimaan kimpun tuoreita kukkia pöydällesi joka päiväksi. Kesken kaiken, en näe sitä pientä valkoista maljakkoa."
"Ei, se särkyi juuri sinä aamuna, jolloin sinä läksit, samana päivänä, jolloin minä putosin kiikusta", sanoi Katy surullisesti.
"Vähät siitä, ystäväni, älä näytä niin alakuloiselta. Tunnen sen puun, jossa sellaisia maljakoita kasvaa, ja sinä saat toisen. Sittenkuin huone on järjestetty hauskaksi, pyytäisin minä sinun sijassasi kaikki koulukirjani tänne, ja minä lukisin joka aamu pari tuntia."
"Voi!" huudahti Katy väännellen kasvojaan jo ajatellessaankin sitä.
Helena-serkku hymyili. "Tiedän", sanoi hän, "kuuluuhan tosin hirveän ikävältä, että sinun olisi täällä yksiksesi opeteltava maantiedettä ja harjoiteltava laskentoa. Mutta usko minua, jos vain koetat, tulet siitä vähitellen iloitsemaan. Siten et unhota ennen opittua, näethän, et mene niin paljon taaksepäin opinnoissasi. Näin on opiskelusi aivankuin työskentelyä puutarhassa, jossa työn tulokset eivät niin helposti näyttäydy. Jokainen kasvattamasi kukkanen tuottaa sinulle voitonriemua, ja sinä tulet panemaan sille kaksinkertaisesti enemmän arvoa kuin tavalliselle kukalle, josta ei ole ollut mitään vaivaa."
"Niin", sanoi Katy melkein avuttomana. "Tahdon koettaa. Mutta ei ole ollenkaan hauskaa, ellei joku lue kanssani. Onko mitään muuta, Helena-serkku?"
Juuri silloin ovi narahti, ja Elsie pisti päänsä ovesta arkaillen.
"Voi, Elsie, juokse tiehesi!" huusi Katy. "Helena-serkku ja minä keskustelemme. Älä tule nyt juuri tällä hetkellä."
Katy ei kyllä puhunut tylysti, mutta Elsien kasvot muuttuivat, ja hän näytti tyytymättömältä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan sulki oven ja luikki ulos.