Helena-serkku tarkkasi tätä pientä kohtausta sanattomana. Hän näytti miettivän jotakin muutamia minuutteja Elsien poistuttua.
"Katy", sanoi hän viimein, "sinähän juuri äsken sanoit olevasi pahoillasi siitä, ettet sairaana ollessasi voi olla siskoillesi hyödyksi. En kuitenkaan luule sinulla olevan syytä siihen."
"Miksei?" sanoi Katy hämmästyneenä.
"Sillä sinä kyllä voit hyödyttää. Minusta näyttää, että sinulla on parempi tilaisuus vaikuttaa lapsiin nyt kuin koskaan terveenä ollessasi, jolloin tapasi mukaan lentelit siellä täällä. Sinä voisit tehdä heille, mitä ikinä vain haluaisit."
"En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat", sanoi Katy surullisesti. "Helena-serkku, harvoinhan tiedän, missä he milloinkin ovat tai mitä he tekevät. Ja kuten ymmärrät, enhän kykene nousemaan tästä ja kulkemaan heidän perässään."
"Mutta voithan tehdä huoneestasi niin miellyttävän paikan, että he tahtovat tulla luoksesi! Etkö huomaa, että sairaalla ihmisellä on se erikoinen etu, että hän on aina löydettävissä. Jokainen, joka häntä tarvitsee, tietää minne mennä. Jos ihmiset rakastavat häntä, tulee hänestä luonnollisestikin perheen sydän. Saatahan pienokaiset kerrankin tuntemaan, että huoneesi on kaikkien lepopaikka silloin, kun he ovat väsyneitä, iloisia tai surullisia taikka huolissaan jostakin, ja että Katy, joka asuu siinä, varmasti vastaanottaa heidät ystävällisesti — ja taistelu on voitettu. Sillä tiedäthän ettemme vaikuta ihmisiin mitään hyvää nuhdesaarnoilla, vaan eläen heidän elämäänsä yhdessä heidän kanssaan ja auttaen vähän silloin tällöin saadaksemme heidät paremmiksi. Ja kun oma elämämme on syrjäytetty joksikin aikaa, kuten sinun nyt on, silloin on juuri aika työskennellä toisten ihmisten elämän hyväksi, jota emme saata silloin tehdä, kun hyörimme ja pyörimme omissa tehtävissämme. Mutta minun tarkoitukseni ei ollut saarnata. Pelkään sinun olevan väsyneen."
"En ole ollenkaan", sanoi Katy pitäen Helena-serkun kättä kovasti omassaan, "et saata uskoa, kuinka paljon parempi tunnen olevani. Voi, Helena-serkku, tahdon koettaa!"
"Ei se tule olemaan helppoa", vastasi serkku. "Tulee päiviä, jolloin päätäsi kivistää ja tunnet olevasi äreällä ja kiusallisella tuulella etkä tahdo ajatella muita kuin itseäsi. Ja tulee toisia päiviä, jolloin Clover ja toiset lapset haluavat tulla huoneeseesi, kuten Elsie juuri äsken, ja sinulla on jotakin muuta tehtävää, ja sinusta tuntuu kuin heidän tulonsa vaivaisi sinua. Mutta sinun tulee muistaa, että joka kerran, kun unohdat olla ystävällinen ja olet kärsimätön ja itsekäs, sinä saatat heidät kylmenemään ja karkoitat heidät yhä kauemmaksi luotasi. He ovat rakastettavia pikku olentoja, ja ovat nyt niin huolissaan sinusta, että pieninkin heille osoittamasi tylyys loukkaa heitä. Mutta vähitellen he tottuvat sairauteesi, ja jollet nyt saavuta heidän ystävyyttään, vieraantuvat he sinusta vanhemmiksi tultuaan."
Juuri silloin astui tohtori Carr sisään.
"Oi isä! ethän vain ole tullut viemään Helena-serkkua pois?" sanoi
Katy.