"Eikö se ollut hauska ilta?" sanoi Hanna, ja Dorry vastasi:
"On, eihän meillä koskaan ennen Katyn sairautta ole ollut näin hauskaa."
Katy tunsi sen mielihyvin ja tuskan sekaisin tuntein. "Luulen lasten rakastavan minua vähän enemmän nykyisin", sanoi hän itsekseen. "Mutta voi, miksen ollut heille hyvä, kun olin terve ja vankka"!
Hän ei avannut Helena-serkun kirjettä, ennenkuin toiset olivat paneutuneet levolle. Varmaankin oli joku kirjoittanut Helenalle Valentinin viettämisestä, sillä kirjeen sijasta se sisälsi seuraavan runon, joka oli kirjoitettu Helena-serkun omalla selvällä ja kauniilla käsialalla. Se ei ollut tavallinen Valentin-kirje, sillä se oli liian vakava, kuten Katy selitti Cloverille seuraavana päivänä. "Mutta", lisäsi hän, "se on paljoa kauniimpi kuin mitkään ennen kirjoitetut Valentin-kirjeet!" Ja Clover ajatteli samoin. Runo kuului näin:
"Mä kävin hauskaa koulua,
Niin nuori olin, riehuvainen.
Mutt' oppimaan olin haluton
Ja mieluisemmin leikin vainen.
Suur' Opettaja siksi mun
Talutti Tuskan kouluhun.
Siell' ensi luokalla nyt käyn,
On läksyt vielä helponlaiset;
Mutt' ylemmillä läksyt on
Niin raskaat, vaativaiset.
Ja kuitenkin jo kyynelin
Mä läksyjäni lueksin.
Kaks' opettajaa siellä on.
Käy toinen hiljaa hiiviskellen
Ja haastaa äänin lemmekkäin
Ja katsoo meihin hymyellen.
On Rakkaus se. Mutt' Tuska on
Tuon toisen nimi suloton.
On kuin he joskus vieroisi
Ja kulkis toistaan karttamalla;
Mutt' pian taas he kohtaavat
Ja tervehtivät suudelmalla,
Ja ovat silloin tosiaan
Kuin kaksoisveljet konsanaan.
Jos ahkeroin, he sanovat,
Niin pian siirryn luokaltani
Ja joudun sille, jolla on
Vaan yksin Rakkaus oppaanani.
Siks' kaikin voimin ahkeroin,
Mä että sille päästä voin.
Mut Tuskankin on koulussa
Mun terveellistä opiskella,
Ja häntä tulee paljosta
Mun kiittää mielell' iloisella,
Mut Rakkauden ihanan
Mä kouluun yhä halajan.