Siks' ponnistelen aina vaan,
En moiti hitaisuutta ajan.
Mä tiedän, että kerran voin
Luo päästä armaan opettajan,
Ja silloin päättyy Tuskan työ,
Iki-Rakkauden hetki lyö."
XI LUKU
Uusi läksy opittavana
Pitkäksi ajaksi riitti lapsille tästä hauskasta illasta puhumisen ja ilon aihetta. Dorry sanoi toivovansa, että jokaisella viikolla olisi Valentin-päivänsä.
"Etkö luule että Pyhä Valentin väsyisi runojen kirjoittamiseen?" kysyi Katy. Mutta hänellä oli myöskin ollut hauskaa, ja virkistävä muisto siitä auttoi häntä kestämään pitkän kylmän talven.
Sinä vuonna oli myöhäinen kevät, mutta kesä oli lämmin, kun se kerran saapui. Kuumuus vaivasi Katyä kovin. Hän ei voinut vaihtaa istuinpaikkaa ikkunasta toiselle ja nauttia kuten muut tuulenhengestä. Pitkät paahtavat päivät heikensivät ja kuihduttivat häntä. Katyn pää alkoi riippua, ja hän näytti lakastuvan kuin kukkaset puutarhassa. Hän oli tosiaankin onnettomampi kuin ne, sillä niitä Santeri joka ilta kasteli, jota vastoin kukaan ei kyennyt kastelukannulla valamaan hänelle huojennusta, jota hän kaipasi, — kylmää, raitista ilmaa.
Ei ollut helppoa olla hyväntuulinen tällaisten olosuhteiden vallitessa, ja tuskin kukaan olisi saattanut moittia Katyä, jos hän joskus olisi unohtanut päätöksensä ja ollut kärttyisä ja tuskastunut. Mutta hän ei sitä unohtanut — ei ainakaan usein. Silloin tällöin oli pahoja päiviä, jolloin hän oli alakuloinen ja onneton. Mutta Katyn pitkä kouluvuosi oli opettanut hänelle itsensähillitsemistä, ja yleensä kantoi hän vastuksensa kärsivällisesti. Hän ei kuitenkaan voinut välttää sitä, että hän kävi kalpeaksi ja laihaksi, ja isä havaitsi suureksi surukseen, että mitä pitemmälle kesä kului, sitä vähemmäksi hävisi myöskin Katyn lukemis-, opiskelemis- ja ompelemishalu, ja tunnittain hän vain istui käsivarret ristissä ajatuksiinsa vaipuneena ja tuijottaen ikkunasta ulos.
Isä koetti viedä häntä ajelemaan, mutta liike ja nosteleminen tuotti niin paljon tuskaa, että Katy pyysi isää jättämään nämä yritykset. Täten ei ollut muuta neuvoa kuin odottaa viileämpää ilmaa. Kesä kului vaivalloisesti, ja kaikki Katyn ystävät iloitsivat, kun se oli mennyt.
Kun syyskuu saapui viileine aamuineen ja iltoineen, raittiine havumetsältä tuoksuvine tuulineen, näytti kaikki taas virkoovan, ja Katy niitten joukossa. Hän alkoi virkata pitsiä ja lukea. Jonkun ajan kuluttua hän keräsi taaskin kirjansa ja koetti opiskella, niinkuin Helena-serkku oli neuvonut, mutta monet joutilaat päivät olivat aiheuttaneet sen, että työ tuntui vaikeammalta kuin ennen.
Eräänä päivänä pyysi Katy isältä saada ottaa ranskankielen tunteja.