"Mutta mitenkä?" kysyi tohtori Carr hyvin hämmästyneenä. "En todellakaan käsitä. Ehkä, jos olisit terve ja vankka — mutta, Katy, sittenkin olisit liian nuori semmoiseen toimeen."
"Täytän neljätoista kahden viikon kuluttua", sanoi Katy ojentautuen suoraksi. "Ja isä, jos minä olisin terve, kävisin koulua enkä silloin tietystikään joutaisi taloustoimiin. Kerron sinulle suunnitelmastani. Olen miettinyt sitä koko päivän. Debby ja Bridget ovat olleet meillä niin kauan, että he tuntevat kaikki Izzie-tädin tavat, ja he ovat niin huomaavaisia, että heille tarvitsee sanoa vain sananen silloin tällöin. Mikseivät he tarpeen vaatiessa saattaisi tulla tänne minun luokseni yhtä hyvin kuin minä mennä heidän luokseen? Clover ja Mary pitävät kyllä silmällä, jos jotakin olisi epäkunnossa. Ja et kai sinä välittäisi, vaikka asiat ensi aluksi olisivatkin vähän hullusti, sillä minähän opettelisin koko ajan. Annahan minun koettaa! Olisi niin hauskaa, jos olisi jotakin ajattelemista, kun istun täällä yksikseni. Olisihan paljoa parempi, ettei talossa olisi vierasta ihmistä, joka ei tunne lapsia eikä muutakaan. Aivan varmasti se tekisi minut onnellisemmaksi. Isä, ole hyvä, sano 'kyllä', — ole niin hyvä, sano!"
"Se on liikaa sinulle, aivan liikaa", vastasi tohtori Carr. Muttei ollut helppoa vastustaa Katyn sanoja "ole hyvä, ole hyvä!" ja hetken kuluttua asia ratkaistiin. —
"No niin, lemmikkini, saat koettaa, vaikka epäilen kokeen tulosta. Sanon rouva Hallille, että hän lykkäisi Wisconsiin kirjoittamisensa kuukaudeksi, ja me tahdomme kokeilla."
"Lapsiparka, hän koettaa riistää ajatuksensa itsestään", mumisi isä astellessaan alakertaan. "Kuukauden lopussa hän on iloinen päästessään koko asiasta."
Mutta isä erehtyi. Kuukauden lopussa Katy oli innokas jatkamaan.
Siten isä sanoi: "No hyvä, koettakoon kevääseen asti."
Eikä se ollutkaan niin vaikeata työtä, kuin olisi luullut. Katyllä oli paljon hiljaista ajatusaikaa. Lapset olivat koulussa koko päivän, ja ainoastaan muutamat vieraat häiritsivät häntä, joten hän saattoi jakaa aikansa ja pysyä suunnitelmassaan. Se on aina taloudenhoitajalle suurena apuna.
Palvelijat olivat tarkalleen omaksuneet Izzie-tädin täsmällisen säännölliset tavat, niin että talossa näytti kaikki menevän itsestään. Kuten Katy oli sanonut, tarvittiin vain jokunen sana Debbylle ja Bridgetille silloin tällöin.
Heti aamiaisen jälkeen, kun astiat oli pesty ja asetettu paikoilleen, oli Debbyllä tapana pukeutua puhtaaseen esiliinaan ja tulla ylös ohjeita saamaan. Ensiksi se oli Katystä hyvin hauskaa. Mutta monet kerrat määrättyään päivälliset alkoi se hänestä tuntua väsyttävältä. Hän ei koskaan nähnyt ruokia niiden valmistuttua, ja kokematon kun oli, näytti hänestä mahdottomalta keksiä kyllin vaihtelevia lajeja.
"Annahan kun katson — paahtopaistia — lammaspaistia — keitettyjä kananpoikia", sanoi hän laskien sormillaan, "paahtopaistia — lammaspaistia — keitettyjä kananpoikia. Debby, voisitko paistaa kananpoikia? Hyvänen aika! Kunpa joku keksisi jonkun uuden eläimen! Mihin ovat kaikki syötävät ruoka-aineet joutuneetkaan, en voi keksiä uusia!"