Sitten Katy lähetti hakemaan kaikki talon keittokirjat ja selaili niitä tunnin verran, kunnes hänen ruokahalunsa oli kokonaan mennyttä, aivankuin hän olisi syönyt kaksikymmentä päivällistä. Debby parka oppi pelkäämään näitä kirjoja. Hän seisoi oven pielessä iloiset punaiset kasvot kurtussa, kun Katy luki ääneen jotakin mahdottomalta kuuluvaa ohjetta.
"Debby, tämä tuntuu herkulliselta, toivon että koettaisit sitä. Ota neljä litraa ostereita, puoli kiloa härän lihaa, kuusitoista sodabiskettiä, kahden sitrunan mehu, neljä neilikkaa, lasillinen valkoviiniä, yksi meiramin oksa, yksi ajuruohon oksa, yksi laakerin oksa, yksi pilkottu ruoholaukka — —"
"Anteeksi, neiti Katy, mitä se on?"
"Voi, etkö tiedä, Debby? Se on jotakin aivan tavallista, sillä se on melkein kaikissa keitto-ohjeissa."
"Ei, neiti Katy, en koskaan ennen ole kuullut sellaista puhuttavan.
Neiti Carr ei antanut minulle 'laukkaa' ollenkaan, ei ollenkaan."
"Hyvänen aika, kuinka kiusallista!" Katy itki käännellen kirjan lehtiä. "Sitten on meidän koetettava jotakin muuta."
Debby-parka! Jollei hän olisi rakastanut Katyä niin paljon, luulen että hänen kärsivällisyytensä olisi loppunut. Mutta hän kantoi koettelemuksensa nöyrästi, lukuunottamatta että hän vähän murahteli ollessaan kahden Bridgetin kanssa. Tohtori Carr sai syödä monellaisia merkillisiä ruokia niinä päivinä, mutta hän ei siitä välittänyt, ja lapset nauttivat niistä. Päivällisaika muodostui aivan mieltäkiinnittäväksi, kun ei kukaan saattanut varmasti sanoa, mistä ruokalajit olivat valmistetut. Dorry, joka oli kuin mikäkin tohtori Livingstone outojen ruokalajien alalla, teki aina ensimäisen kokeen, ja jos hän sanoi sen olevan hyvää, noudattivat toiset hänen esimerkkiään.
Jonkun ajan kuluttua Katy tuli viisaammaksi. Hän lakkasi kiusaamasta Debbyä uusilla ruokalajeilla, ja Carrin perhe palasi yksinkertaisiin paistoksiin ja keitoksiin kaikkien asianomaisten iloksi. Mutta sitten alkoi toinen koettelemusten sarja. Katy sai käsiinsä "Vatsa" nimisen kirjan, ja hänet valtasi tarpeellisen ravinnon into. Hän kehoitti Cloveria ja muita lapsia luopumaan sokerista, voista, lihaliemestä, vanukaskastikkeesta, tattarikakuista ja piiraista sekä melkein kaikesta, mistä he erikoisesti pitivät. Keitetty riisi oli hänestä järkevintä jälkiruokaa, ja hän määräsi sitä niin usein, että Hanna ja Dorry nostivat kapinan, ja tohtori oli pakoitettu sekaantumaan asiaan.
"Rakas lapseni, sinä kovin liioittelet", sanoi hän, kun Katy avasi kirjansa valmiina selittämään näkökantaansa. "Olen hyvilläni siitä, että lapset syövät yksinkertaista ruokaa, mutta viisi kertaa viikossa keitettyä riisiä on todellakin liikaa."
Katy huokasi, mutta alistui. Myöhemmin keväällä hän sai suuren levottomuuden puuskan ja lähetti Cloverin alituisesti Debbyltä kysymään, eikö leipä palanut tai eivätkö säilykkeet käyneet astioissaan. Hän kiusasi myöskin lapsia käyttämään päällyskenkiä ja päällystakkeja ja käyttäytyi, niinkuin kaiken maailman huolet olisivat olleet hänen hartioillaan.