Mutta ne kaikki olivat vain alottelijain luonnollisia erehdyksiä. Katyllä oli niin tosi harrastus, että hän väkisinkin edistyi. Joka kuukausi opetti hänet vain yhä paremmin toimimaan. Kaikki alkoi sujua tasaisemmin. Hänen huolensa lakkasivat häntä kuluttamasta. Tohtori Carr tarkastaessaan Katyn kasvojen lisääntyvää iloisuutta ja liikkeitten reippautta huomasi kokeen onnistuneen. Ei puhuttu enää mitään "jostakin toisesta", ja isosta tuolistaan yläkerrassa piti Katy talon ohjakset varmoissa käsissään.
XII LUKU
Kaksi vuotta myöhemmin
Oli ihana varhainen kesäkuun aamu. Lämmin tuuli ravisteli puita, joita peitti puoliauenneitten lehtien muodostama tiheä verho, joka oli kuin suihkulähteenä korkealla ilmaan kohoava vihreä vesisuihku. Tohtori Carrin pääovi oli selällään. Seurusteluhuoneen ikkunasta kuului pianoharjoituksia, ja portailla nupullisten ruusujen alla istui pieni tyttönen ommellen ahkerasti.
Se oli Clover, vieläkin pieni Clover, vaikka enemmän kuin kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun näimme hänet viimeksi, ja nyt hän oli jo yli neljäntoista. Cloverista ei nähtävästi koskaan isoa ihmistä tulisikaan. Hänen silmänsä olivat yhtä siniset ja suloiset kuin ennenkin ja hänen omenanpunaiset poskensa yhä verevät. Mutta ruskeat palmikot olivat sidotut pyöreäksi nutturaksi, ja lapselliset kasvot olivat muuttuneet melkein naiselliseksi. Vanha Mary selitti, että neiti Clover oli tulemaisillaan aivan neitimäiseksi, ja neiti Clover oli täysin tietoinen asiasta ja kovin tyytyväinen siihen. Hänestä oli hauskaa panna tukkansa nutturalle ja hyvin tärkeätä saada hameensa niin pitkäksi, että se ulottui vähän kengänvarsien ylitse. Hän ei myöskään enää käyttänyt pitsikauluksia, vaan sen sijaan kapeita kauluksia ja pieniä kalvosimia isoine nappeineen. Näistä napeista, jotka olivat Helena-serkun lahjoittamat, Clover piti enemmän kuin mistään muista tavaroistaan. Isä sanoi että hän varmaankin vei ne mukaansa vuoteeseenkin, mutta tietysti isä vain laski leikkiä, vaikkei Cloveria tosiaankaan päiväseen aikaan koskaan nähty ilman niitä. Vähän väliä hän ommellessaan katsahti rakkaisiin nappeihinsa, ja silloin tällöin laski hän työnsä käsistään kääntääkseen ne parempaan asentoon tai lempeästi koskettaakseen niitä etusormellaan.
Yhtäkkiä aukeni sivuportti ja Filip ilmestyi talon takaa siihen. Hänestä oli tullut iso poika. Kaikki hänen sievät lapsenkiharansa olivat hävinneet, ja hänen mekkonsa sijalle oli ilmestynyt takki ja housut. Hänellä oli jotakin kädessään. Mitä se oli, sitä ei Clover voinut nähdä.
"Mitä se on?" kysyi hän Filipin saavuttua portaille.
"Olen menossa yläkertaan kysymään Katyltä, ovatko nämä kypsiä", vastasi Filip näyttäen muutamia viinimarjoja, joissa oli hienoja punaisia viiruja.
"No, eihän ne tietystikään ole kypsiä!" sanoi Clover pistäen yhden suuhunsa. "Etkö voi mausta päättää? Nehän ovat aivan raakoja."
"En välitä sinun sanoistasi, jos Katy sanoo niitten olevan kypsiä, minä syön ne", vastasi Filip vastustellen ja astui sisään.