Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Tuskin virstan päässä Bakusta itään näkee matkustavainen suuren ryhmän mustia huoneustoja sekä korkeita tehtaan savutorvia. Näitten yli leijailee aina raskas, pikimusta savupilvi. Tämä taloryhmä on "Musta kaupunki", ja savu, joka sen yli leijailee, tulee täällä olevista, lukemattomista tislauslaitoksista, joissa raaka nafta valmistetaan. Täällä on pitkä rivi tavattoman suuria tislauspannuja, joissa nafta kuumennetaan, saatetaan kaasunmuotoiseksi, tiivistetään taas jättiläissuuruisissa jäähdytystorvissa, jotka ovat kiemuraisina vedellä täytetyissä puu-ammeissa. Tislauksessa eroittuu toinen toisensa perästä: bentsiiniä, gasoliiniä, kerosiinia, solariöljyjä, voi-öljyjä ja loput — venäjäksi "astadka" — käytetään höyrypannuissa polttoaineeksi. Sadasta osasta raakaa naftaa saadaan 25 osaa puhdasta kerosiinia. Bakusta viedään vuosittain noin 25 miljoonaa puutaa kerosiinia.

Naftan kuljettamista varten on Nobelilla 12 Motalassa rakennettua höyrylaivaa, joilla useimmilla on itämaalaiset nimet niink. Soroaster, Braama, Mooses j.n.e. Muutamia vuosia sitten paloi satamassa höyrylaiva "Nordenskiöld", jolloin usea tattarilainenkin menetti henkensä. Näitten laivojen rungot käytetään suuremmaksi osaksi öljysäilyttiminä. Jokaiseen laivaan mahtuu 45,000 puutaa. Ne vievät öljyn Astrakaniin, josta se kuljetetaan matalassa käyvillä aluksilla Zaritsyn'iin. Täältä se viedään rautatiellä erityisissä, sitä tarkoitusta varten rakennetuissa öljyvaunuissa, Venäjän valtakunnan kaikkiin osiin.

Se, joka kerran on nähnyt Nobelin naftalaitoksen Balakanissa ja Mustassa kaupungissa, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä tarmoa ja tahdonlujuutta, jota on osoitettu näitten perustamisessa. Tämä työ olisi oikeastaan suuremmoista jo sivistyneessäkin maassa, jossa kaikki nykyajan teollisuuden apuneuvot ovat helposti käytettävissä, mutta mitä on sanottava tämmöisestä yrityksestä kaukaisessa maan-osassa, johon kaikki koneet on kuljetettava satoja penikulmia ja jossa raaka ja sivistymätön kansa tietämättömyydessään ja kateudessaan koettaa mitättömiksi tehdä ja ehkäistä kaikki hankkeet. Tämän teollisuuden perustajat ovat ruotsalaiset veljekset Roopertti ja Ludvig Nobel. Kun ensinmainittu eli vanhempi veli kerran oli matkalla Bakuun, johtui hänelle mieleen se onnellinen ajatus, että täällä epäilemättä löytynee tyhjentymättömiä aarteita kätkössä maan sisässä, ja näin hänestä tuli tämän toimen varsinainen alkuunpanija, mutta Ludvig Nobelin voimakkaassa ja viisaassa johdossa tämä yritys yhä kasvoi, laajeten niin jättiläismäiseksi, kuin se nyt on. V. 1874, kun tämä yritys pantiin alkuun ja sitä lähinnä seuraavina vuosina, saatiin taistella uskomattomia vaikeuksia vastaan. Murhat, murhapoltot ja varkaudet olivat tavallisia, ja sekä tattarilaiset, että venäläiset ja armeenialaiset koettivat kaikin tavoin vahingoittaa näitä uusia laitoksia ja niitten omistajia. He kaivoivat maan alaisia kanavia näitten nafta-ambareista, tyhjentääkseen ja varastaakseen naftaa niistä. He raastivat ylös pitkät mitat niitä torvijohtoja, jotka vievät naftan Balakanista "Mustaan kaupunkiin", mutta pelästymättä tästä, enensi Nobel vaan ponnistuksiaan. Hän asetti aseellisia "karaolshik'eja", eli yövartioita tehtaisiinsa ja hänen onnistui näin suojella niitä. Näillä varokeinoilla voitti "Öljykuningas", joksi häntä täällä yleisesti nimitetään, pian vastustajansa. Yritys kasvoi vuosi vuodelta, uusia puraustorneja rakennettiin, tehtaat laajennettiin, konepaja ja naftasäiliöitä perustettiin sekä Balakanissa että "Mustassa kaupungissa", insinööri- ja työväenasuntoja, klubihuoneustoja, piirustuskonttooreja, laivatelakoita, siltoja, rautatievaunuja ja laivoja rakennettiin ja näin on vähäisestä alusta maamiestemme tarmokkaisuudella Bakussa paisunut eräs maailman suurimpia teollisuuslaitoksia.

NELJÄS LUKU.

Tattarilaisista.

Varmuudella ei osata määrätä aikaa, jolloin turkkilaiset ensiksi ilmestyivät Kaukaasiaan, mutta sangen luultavaa on, jo ennen Kristuksen syntymää, yksityisiä joukkoja eli heimoja oli tunkeunut maan pohjoisosaan. Näitä joukkoja, jotka tulivat Kaspian meren luoteenpuolisilta aroilta ja Volgan rannikolta, tarkoittavat epäilemättä niissä vanhoissa persialaisissa sankaritaruissa, joissa turaanilaisia aina esitetään persialaisten vaarallisimpina vihollisina. Väestön suhteista uudempina aikoina on sitä vastoin paljon luotettavampia lähteitä ja muistotietoja ja ne tattarilaiset, jotka nyt asustavat Transkaukaasiassa, ovat epäilemättä tulleet Aderbeidshanista ja Kaspian meren itärannalta. Aina Seldshukkien ilmestymisestä edellisen vuosisadan loppuun asti, ovat ne vähin erin tulleet maahan, ensin jatkaneet nomaadielämäänsä, mutta sitten vähitellen asettuneet paikoilleen, muodostaneet pikku kyliä ja yhteiskuntia.[5] Päättäen niistä monista linnanraunioista, joita löytää tattarilaiskylissä, ovat ne keskenänsä taistelleet monta tulista ottelua, mutta sitten kuin venäläiset meidän vuosisatamme alkukymmeninä valloittivat transkaukaasialaiset maakunnat, ovat ne rauhoittuneet, ja taistelut ovat loppuneet.

Tattarilaiset asuvat itäisessä Transkaukaasiassa, alueella, jonka rajana pohjoisessa on Kaukasus, lännessä Tiflis ja Erivan, etelässä Aras ja Lenkoran, sekä idässä meri. Sitä paitsi muodostavat ne siellä täällä Kaukaasiassa kansanryhmiä, joista suurimmat ovat Ahaltsik'in, Derbent'in ja Kuban kaupunkien ympäristössä, molemmat Apsheronin pohjoispuolella; Derbent meren lähellä, Kuba sisämaassa. Lukuisimmin niitä kuitenkin on Shemakan, Nuhan (itä Kaukason etelärinteellä) ja Bakun kaupunkien ympäristössä.[6]

Tattarilainen on vartaloltaan pikemmin iso kuin pieni, rakenteltaan on hän roteva ja vahva, kasvojen piirteet ovat löntteröiset, ilme yleensä raakaa ja välinpitämätöntä, löytyy kuitenkin monta, joitten kasvot ovat erittäin jalot ja kauniit. Näin on varsinkin naisten laita, jotka usein ovat hurmaavan kauniit. Heidän kasvonsa ovat soikeat, mantelinmuotoiset silmänsä tummat, hiukset ja silmäkulmat mustat, huulet punaiset ja hipiä vaalea, seurauksena siitä, että he aina ovat hunnutetut. Miehillä on vahva parrankasvu ja hyvin hoidetut viikset, suuret huulet, muodostanut väkevämuotoinen, pitkä ja leveä alaleuka. Samoinkuin persialaiset ajavat tattarilaisetkin koko päälakensa paljaaksi, jättäen vaan korvien lähelle hiussuortuvan, josta syystä ne ovatkin lakki päässä huoneessa. Käsien ja jalkojen sisäpuolet sekä kynnet värjäävät he hennah värillä rusokellertäväksi. He rakastavat koristeita ja helyjä ja pukeuvat mielellänsä kirjaviin vaatteisiin.

Tattarilainen elää enimmäkseen yksiavioisuudessa, sillä harvassa on niitä, joilla on varaa pitää usiampaa kuin yhden vaimon. He asuvat pienissä, matalissa, yhdenkertaisissa, litteäkattoisissa huoneissa, joissa melkein aina on kirjavaksi maalattu veranta pihanpuolella.

Huoneita on tavallisesti kolme, joista naisten huoneeseen vieras ei koskaan saa astua. Niissä ei ole huonekaluja, mutta lattioita peittää pehmeät matot, ja yötä vietetään patjalla, joka päiväksi kääritään kokoon tyynyineen, peittoineen ja pistetään suuriin komeroihin. Kalleuksia, niinkuin hopea-astioita ja koristeita, säilytetään muissa pienemmissä, lukolla suljettavissa komeroissa. Näitten seinään kiinnitettyjen kaappien yläpuolella käy koko huoneen ympäri hylly, johon posliineja, laseja, samovaari (teekeittiö) y.m. asetetaan.