Juna on pysähtynyt, ja herttainen isännöitsijä ottaa meidät voimalliseen suojelukseensa. Hänen työhuoneensa sijaitsee ensimäisessä Kiirunaan rakennetussa hirsituvassa, ja sittemmin on hän laajentanut taloaan lisärakennuksella toisensa jälkeen. Milloinkaan en ole nähnyt hauskempaa kotia. "Jos huomisaamuna varhain kuulette tavatonta jymähtelyä, niin älkää luulko teidän kunniaksenne ammuttavan", huomauttaa hän meille. Ja kyllä totisesti olikin jyskettä aamusella. Neljäsataa räjähdyspanosta laukesi yhtaikaa. Päivän mittaan kumahteli vielä pariin kertaan samaten. Kuusitoista tonnia dynamiittia kulutetaan kuukausittain, ja jotkut panokset vaativat neljäkymmentä kiloa. Sitte työskennellään muutamia tunteja irtautuneen malmin korjaamiseksi pois. Puristetulla ilmalla käyvät porat iskeytyvät senjälkeen taas vuoren ruumiiseen kuin sadat vertaimevät orat, reiät täytetään dynamiitilla, ja taaskin jyräytellään.
Isännöitsijä, Kiirunavaaran vuoren kuningas, toimittaa meidät pikku junalla vuoren juurelle, ja tovin kuluttua painaudumme suuremmoiseen tunneliin. Siellä on viileätä kuin kellarissa ja pimeätä, mutta lukuisat hehkulamput levittävät valoansa mustille, kosteille seinille. Siellä näkyy myös järeitä putkijohtoja joita myöten puserretaan raikasta ilmaa sisälle räjäytysten jälkeen, ja toiset putket johtavat porien käyttövoimana palvelevaa puristettua ilmaa. Kukin meistä on saanut lampun, voidakseen paremmin nähdä malmisoran ja kiskojen keskellä. Siellä täällä ammottaa musta sivutunneli. Kuuluu huumaavaa jumua ja ennenpitkää seisomme rotevan työmiehen luona, joka tottuneilla, känsäisillä käsillään pitelee poraa vuorta vasten. Valkeana pilvenä pöllyää hieno malmintomu taltan tiellä, joka joutuisasti syöpyy sisälle. Tuosta kohdasta räjäytetään tovin kuluttua. Ihmeelliseltä näyttää himmeässä valossa tämä juro ja totinen mies. Pora vaikenee. Mies siirtää sen toisaanne seinään, ja sitte täyttää ontelon taas voimakas jyminä, rämähtelevän kaiun turhaan etsiessä tietä ulos käytävistä.
Täällä vuoren sisällä on kolme astetta lämmintä, ulkona taivasalla kymmenen. Talvella, jolloin ulkona saattaa paukkua kolmenkymmenen asteen pakkanen, tuntuu lämpimältä pistäytyä tunneliin, jonka lämpömäärä pysyy ainiaan samana.
"Kuinka monta työmiestä on teillä täällä?" kysymme me.
"Neljätoistasataa, ja ne tekevät työtä vuorokauden läpeensä kolmella vuorolla."
Malmivaraston laajuus on hämmästyttävä; tämä rautamalmialue onkin maapallon rikkaimpia ja suurimpia. Isännöitsijä kertoo, että malmi alhaisen arvion mukaan lasketaan 740 milj. tonniksi. Ja se sisältää 58-70 prosenttia rautaa. Nykyään murretaan päivittäin kymmenkuntatuhatta tonnia; Narvikissa saadaan siitä kuusisataa laivanlastia vuodessa. Sillä vauhdilla riittää Kiirunasta malmia kaksisataa vuotta. Piakkoin kyetään laivaamaan enemmän. Mutta luultavasti on saanti syvemmältä paljoa runsaampi kuin on arvioitu. Kenties on siellä malmia tuhanneksi vuodeksi. Kiirunavaara on joka tapauksessa ääretön rikkauden lähde. Varmasti on siellä malmia viidentoista miljardin markan arvosta.
Täällä Kiirunassa vallitsee kuukauden pituinen päivä, ja muuan työmies kertoo, että pitkällinen valo on hänelle väsyttävämpää kuin yhtä pitkä talviyö. Sillä pimeimpänäkin aikana häämöttää kumminkin etelästä pakenevan valon kajastusta. Ja revontulet leimahtelevat yli valkoisen hangen, jolla lappalaiset ajelevat pulkissaan.
Astumme jälleen junan salonkeihin ja kiidämme edelleen luoteiseen aapain ja jokien poikki, järvien ja lampien ohi lumipeitteiset tunturit maisemien puitteina. Eteemme avautuu komea näköala Tornio-järvelle. Seitsemänkymmentä kilometriä pitkänä ja korkeintaan yhdeksän leveänä likistyy tämä järvi mahtavien lumiviiruisten tunturien rakoon, jotka pohjoisrannalla kohoavat kaksi- ja kolmetoistasataa metriä yli merenpinnan. Rata kulkee pitkin eteläistä rantaa. Ulompana on pari vihreätä saarta. Jää on sulanut vähää ennen juhannusta, mutta rannoilla näkyy vielä lumenpälviä.
Rantarinteellä kasvaa metrin korkuisia koivuja. Kohisevia jokia on tiellämme, syvimpään leikkautunut on Abiskon matkailija-aseman luona, joka on maisemansa ihanuudesta kuuluisa. Siellä on myös rauhoitettu kansallispuisto. Me pujahdamme kahdeksansadan metrin pituiseen tunneliin, jonka sisällä nousu on tuntuva. Lähestymme sitte Tornio-järven loppua. Pitkin pituuttaan itäänpäin katseltuna esittää se suuremmoisen näyn. Maisema on kaunis kuin Sveitsissä, mutta täällä lipuu katse yli aaltomaisesti kohoilevien loppumattomien lakeuksien ja ihastelee kirkkaita värejä. Täällä ei tunne itseänsä niin saarretuksi kuin Alppien laaksoissa, vaan nauttii samasta vapaudentunteesta kuin Tibetissä.
Kas, lappalaisleiri, kota ja mökki pienen lammen rannalla! Kuinka hupaisilta ja tyytyväisiltä näyttävätkään nuo pikku lappalaiset kirjavissa poronnahkavaatteissaan, jotka ovat koristeltuja punaisilla, sinisillä ja keltaisilla nauhoilla. Olipa junamme vähällä ruhjoa muutamia heidän porojaan, joiden piti tietysti pahimmoikseen pyrkiä radan yli. Ruotsissa on neljätuhatta lappalaista, ja he omistavat kaksisataatuhatta poroa. Lappalaiset tuntevat maansa läpikotaisin yhtähyvin kuin intiaanit metsänsä.