17. Etelä-Amerika.
Miljoonien vuosien mullistukset ovat olleet vähällä katkaista Pohjois- ja Etelä-Amerikan erilleen toisistaan, on jäänyt vain sadan metrin korkuinen kapea vuoristokannas niiden siteeksi, ja sitä ovat ihmiset parhaillaan puhkaisemassa, saatuaan luottamusta voimiinsa Afrikan ja Aasian erottamisesta. Vielä on osa siltaa murtamatta, ja kuivin jaloin siirrymme Etelä-Amerikaan juuri siltä kohdalta, missä Andien Kordillerit alkavat mahtavana jonona levittäytyä pitkin koko länsirannikkoa. Milloin nousevat niiden vuorijaksot kaksinkertaisina, milloin moninkertaisina riveinä kuin Tyyntämerta vastaan ylenneiksi linnotuksiksi, ja jaksojen välillä avautuu neljäntuhannen metrin korkeudessa ylätasankoja. Siellä kohoavat myös uuden maailman korkeimmat huiput: Argentinassa Aconcagua, kaikista korkeimpana, sammunut tulivuori, jota ikuinen lumi ja kimaltelevat jäätiköt kattavat; Boliviassa Sorata; Ecuadorissa sammunut Chimborazon tulivuori, jonka jääviitta muistuttaa marmorikupoolia, sekä lopuksi muuan maapallon kuuluisimpia vuoria, Cotopaxi, maailman kaikista vielä toimivista tulivuorista korkein. Sen keila on säännöllinen kuin Fujijaman huippu. Kraateri on seitsemänsataa metriä läpimitaten, ja sen kuusituhatta metriä korkealta reunalta valuu lumiviitta alas pitkin vuoren kupeita kuin jättiläismoisen meritähden sakarat. Kun espanjalaiset hyökkääjät lähes neljäsataa vuotta takaperin kukistivat täällä päin maailmaa kukoistaneet vapaat yhteiskunnat, oli Cotopaxilla raivoisa purkaus, ja uudempana aikana ovat europalaiset matkustajat nähneet, miten lumivaippa on sulanut pois kuin kuumentuneelta rautauunilta, samalla kun hehkuvan kraaterin ruskeanpunainen heijastus on valaissut hävitystä, jota ovat vuoren juurella tuottaneet kylissä ja laaksoissa sulausveden tulvat ja laavavirtojen valuminen.
Päiväntasaajan polttavan auringon alla kohoavat siis Andien jättiläiset ikuisen lumen ja sinihohteisten jääkenttien kattamina, ja jään jäähdyttämässä ilmassa tuolla ylhäällä luulisi pikemmin olevansa napaseudulla. Puita ei tosin ole noilla korkeilla harjanteilla, jotka näyttävät kohoavan suoraan Tyynenmeren syvyyksistä, mutta ilmanala on hyvä, ja maanviljelyksestä saavat ihmiset elantonsa. Vasta itäisillä rinteillä, joita runsaat sateet valelevat, käy kasvullisuus ylenpalttisen rikkaaksi, ja täällä joutuu vaeltaja troopilliseen aarniometsään. Täällä on kiinapuun kotimaa, täällä kukoistavat kämmekkäät korkeiden runkojen keskellä, ja koko metsä on kietoutunut köynnöskasvien lonkeroiseen verkkoon. Siten tapaamme Andeilta kaikki vyöhykkeet kuumista kylmiin, troopillisesta aarniometsästä karuihin ylänteihin asti, päiväntasaajan naapuruudesta korkeihin eteläisiin leveysasteisiin saakka.
Näiden vuorten maissa asui muinaisina aikoina mahtava ja lainkuuliainen kansa, joka oikeamielisten suosittujen kuninkaitten hallitsemana saavutti suuren vallan ja kehityksen. Johtavaan heimoon liittyi joitakuita lähellä asuvia kansoja, ja aikojen kuluessa kohosi heidän keskuudessaan kukoistukseen Etelä-Amerikan suurin mahti ja korkein sivistys. Tarun mukaan johti hallitseva kuningassuku alkunsa siltä seudulta, missä muutamat Andien korkeimmat huiput kuvastavat lumikenttiään Titicaca-järven pintaan. Kuninkaalla oli nimenä "inka", ja kun puhumme inka-valtakunnasta, tarkotamme vanhaa Perua, maata, jonka tulevaisuudenunelmat espanjalaiset tärvelivät ja tuhosivat.
Inkan valtakunta ulottui Kolumbiasta ja Ecuadorista pohjoisesta kauvas nykyiseen Chileen. Inkan valta oli rajaton, ja kuoleman jälkeen palveltiin häntä jumalallisena. Häntä ympäröitsi rikkaus ja loisto. Punainen päähine valkoisine ja mustine sulkineen oli hänen kuninkaallisen arvokkuutensa merkkinä. Hänen vierellään seisoi ylimäinen pappi, joka tutki ja julisti jumalien tahtoa.
Cuzcoon, intiaanein pyhään kaupunkiin, Titicaca-järven luoteispuolelle, oli inka-kansa pystyttänyt loistavia temppeleitä auringolle ja kuulle. Auringontemppelin suojamat oli silattu punaisimmalla kullalla, ja kullasta olivat sen päätykoristeet ja portitkin. Upeimmassa suojamassa palveltiin auringon kuvaa, kultalaattaa, jonka keskellä ympäröitsivät ihmiskasvoja säteet ja jalokivet. Toisessa suojamassa välkkyi kuunjumalattaren kuva hopeassa.
Aurinko ja kuu saivat siis suurinta jumalallista kunnioitusta osakseen. Mutta inka-kansa palveli myös sateenkaaren ja ukkosen jumalaa ja uskoi, että erityiset epäjumalat suojelivat heidän karjalaumojaan, asuntojaan, peltojaan ja kanaviaan. Kaulassaan he kantoivat taikakaluja, jotka varjelivat heitä vaaroilta ja väkivaltaiselta kuolemalta ja seurasivat vainajia hautaan.
Ruumiit ommeltiin kokoon taivutettuina nahkoihin tai mattoihin ja haudattiin asuinhuoneiden alle, ylhäisiä ylänköasukkaita myös erityisiin hautatorneihin. Rannikolla pantiin ruumiit vierinkiviluoliin, hiekkaharjuihin tai suuriin saviastioihin. Miehille pantiin mukaan heidän aseensa ja työkalunsa, naisille talouskapineensa ja käsityönsä ja lapsille heidän leikkikalunsa. Kuolleille uhrattiin kukkasia, hedelmiä ja laamaeläimiä. Kuolleet inka-ruhtinaat haudattiin auringontemppeliin ja heidän puolisonsa kuun suojamaan.
Talvi-päiväntasauksen aikaan vietettiin auringonjuhlaa, ja silloin esiintyi inka itse — ollen auringon poika — ylimäisenä pappina. Silloin sytytettiin alttarille auringon tuli, jota sitten vuoden läpeensä hoitivat auringonneitsyet. Näillä oli luostarinsa lähellä auringontemppeliä, kuninkaan linnaa ja aatelisten taloja. Heidän tehtäviinsä kuului myöskin valmistaa kallisarvoisia vaatteita papeille ja ruhtinaille, panna maissiolutta jumalienjuhliin ja viittojen jälkeen tai inkan vaihtuessa uhrautua jumalille.
Inka-kansan aikaisemmat vaiheet häipyvät satujen ja tarujen hämyyn. Paremmin tunnemme heidän hallitusmuotonsa ja yhteiskunnalliset olonsa, sillä espanjalaiset valloittajathan näkivät kaiken omin silmin. Yhteiskuntalaitos oli kommunistinen. Kaikki maa, pellot ja laitumet, oli jaettu kolmeen osaan, joista kaksi kolmannesta kuului inkalle ja papistolle ja kolmas kansalle. Kansan osalle kuuluvaa maanviljelystä valvoi hallituksen edusmies, jonka tuli huolehtia sadon oikeudenmukaisesta jaosta ja tarpeellisesta guanolannotuksesta, jota saatiin rannikon saarilta. Vaatteita ja kotieläimiä jaettiin myöskin valtion puolesta kansalle. Kaikki työt suoritettiin yhteisesti valtion hyödyksi; teitä ja siltoja rakennettiin, kaivoksissa aherrettiin, aseita taottiin, ja kaikkien asekuntoisten miesten tuli astua rintamaan, kun valtiota uhkasivat vihamieliset heimot. Verot suoritettiin eri maakuntain hallitustaloihin. Erinomaisen tarkkaa tiliä pidettiin kaikesta, mikä kuului hallitukselle, kuten ruokavaroista, vaatteista ja aseista. Pidettiin lukua kuolemantapauksista ja syntyneistä. Ei kukaan saanut muuttaa asuinpaikkaansa ilman lupaa, kukaan ei saanut antautua muuhun kuin isänsä ammattiin. Sotilaallinen järjestys vallitsi kaikkialla. Senvuoksi kykeni inka-kansa kukistamaan naapurinsa. Kaikki merkittiin muistiin — ja kuitenkaan ei tällä merkillisellä kansalla ollut kirjotustaitoa. Sensijaan käytettiin nuoraa, jonka erivärisillä solmuilla ja silmukoilla oli eri merkitys. Jos inka tahtoi toimittaa jonkun käskyn kaukaiseen maakuntaan, niin hän lähetti juoksijan mukana kimpun solmunuoraa. Vastaanottajan tarvitsi ainoastaan nähdä nuorat, ymmärtääkseen mistä oli kysymys.