Sotajoukkojen helpommaksi siirtämiseksi rakennuttivat inka-kuninkaat kaksi oivallista tietä, toisen ylämaihin, toisen rannikkoa pitkin. Ne yhtyivät Cuzcossa. Täydellä syyllä ovat europalaiset ihmetelleet näitä mahtavia laitoksia. Sotatiet olivat nimittäin kivettyjä ja muureilla ja lehtokujilla varustettuja. Määrättyjen matkojen päässä oli majataloja, joissa nopeajalkaiset sanansaattajat saivat yösijan. Paras tie johti Cuzcosta Quitoon. Kun inka itse oli matkalla, istui hän kultaisella valtaistuimella, jota maan korkeimmat herrat kantoivat paareilla.
Vielä tänä päivänä löytävät europalaiset tutkijat suuremmoisia muinaisjäännöksiä inka-kansan ajoilta. He olivat mestareita rakennustaiteen alalla. He eivät tunteneet holvirakennusmuotoa eivätkä tiilen ja muurisaven käyttöä. Ja kuitenkin ovat heidän temppelinsä ja linnotuksensa, heidän porttinsa, torninsa ja muurinsa rakennustaiteen mestariteoksia. Usein näkee tuskin liitoksia eri lohkareiden välillä, ja jotkut pääovet ovat hakattuja yhdestä ainoasta järkäleestä, jonka julkipuolelle on taiteellisesti ja omintakeisesti veistelty auringonjumalan kuvia ja kuvioita.
Yhtä korkealla oli inka-valtakunnan asukkaiden taitavuus savitavarain teossa. Metallityöntekijöinä heillä ei ollut vertaistaan koko etelä-amerikalaisella mantereella. He muovasivat nuijia ja kirveitä pronssista, astioita ja koristeita kullasta ja hopeasta. Heidän haudoistaan ovat uudenajan tutkijat löytäneet monta oivallista todistetta heidän korkeasta kehityksestään kutomataidon alalla. Kutoukseen käytettiin laamaeläimen, alpakan, vicunjan ja guanacon villaa. Vielä tänä päivänä ovat nämä kameelin läheiset sukulaiset peräti hyödyllisiä intiaaneille. Laamat ovat levinneet yli suurimman osan Andeja, ja koiraksia käytetään kameelin tavoin karavaanijuhtina sekä voimiensa mukaan sovellettujen kuormien kantajina. Laama on arka, tyhmä ja hiljainen, ja sen pää muistuttaa jonkun verran lammasta. Alpaka ei kanna kuormia, mutta sitä pidetään kotieläimenä lihan ja hienojen villojen vuoksi. Vicunjaa ja guanacoa ei käytetä ihmisen palvelukseen. Guanaco pysyttelee parhaastapäästä Patagonian heinäaroilla, missä sillä on eteläamerikalaisen kameelikurjen kohtalo: sortua intiaanien nuoliin.
Näiden eläinten villasta, kuten myös puuvillasta, kutoi inka-kansa vaatteensa. Tärkein vaatekappale oli miehillä lyhyt mekko ilman hihoja, naisilla pitempi mekko sekä uumilla vyö. Miehet pitivät tukkaansa lyhyeksi leikattuna ja käyttivät mustaa nauhaa pään ympäri kierrettynä; nauhan päälle oli kiedottu suopunki eli lasso. Naisilla oli pitkä tukka. Jalkineina käytettiin sandaaleja; korvalehtiin työnnettiin liereät tulpat.
Inka-kansa ei harjottanut ainoastaan karjanhoitoa; he olivat myöskin metsästäjiä ja kalastajia. He viljelivät perunoita ja monia muita juurikasveja sekä banaaneja, tupakkaa ja puuvillaa, ja he kylvivät maissinsa laajoille vainioille. Heillä oli amerikalaisen rodun kaikki tuntomerkit: lyhyt pääkallo, joka usein ulkonaisella väkivallalla puristettiin kokoon, teräväpiirteiset kasvot ja voimakas ruumiinrakenne.
Siten eleli inka-kansa rauhallisena kauneissa laaksoissaan ja aurinkoisilla ylätasangoillaan Andien Kordillereilla. Ja jos sotaiset naapuriheimot joskus häiritsivät sen rauhaa, kulki arpakapula solmukirjotuksin kautta maan ja valtakunnan, ja aseelliset miehet parveilivat sotateille. Mutta suuria vaaroja eivät inka-kuninkaat aavistelleet. Monien satojen vuosien kuluessa oli valta periytynyt isältä pojalle, eikä yksikään naapuri ollut kyllin voimakas vääntämään valtikkaa inka-kuninkaan kädestä. Silloin saapui espanjalaisen vallottajan, julman, raa'an ja petollisen Pizarron seikkailijajoukko uusien kultamaiden ahnaassa etsinnässä inka-kansan alueelle, juuri kun kuninkaanpojat Huaskar ja Atahualpa olivat keskenään riidassa vallasta. Viekkaasti käyttäen asemaa hyväkseen tuhosi Pizarro inka-kansan, osottamatta mitään ihmistuntoa tai armoa. Hän anasti saaliikseen määrättömästi kalleuksia ja hallitsi vastavallotettua valtakuntaa lähelle rannikkoa perustamastaan Liman kaupungista, joka sittemmin pysyi pitkät ajat espanjalaisen varakuninkaan asuinpaikkana. Nytkin on Lima Perun pääkaupunkina; siinä on puolitoistasataa tuhatta asukasta. Siellä on paljon kirkkoja, luostareita, suihkukaivoja ja komea tuomiokirkko. Callaon satamakaupungin hävitti melkein kokonaan v. 1746 maanjäristysaalto, joka hukutti asukkaat ja pyyhkäisi mereen rakennukset; mutta se on noussut uudestaan. — Pizarro, jonka juoniin tuhannet tuhoutuivat, joutui itse viimein salaliiton uhriksi, ja viime vuosisadalla vapauttivat kaikki Etelä-Amerikan valtiot itsensä Espanjan vihatusta ikeestä.
Kondori on Etelä-Amerikan lintujen kuningas ja koko maailman korppikotkain ensimäinen. Kummalliselta näyttää se harmaine päälakea peittävine harjoineen, lihaisine nokan ympärillä kasvavine lisäkkeineen ja paljaine kauloineen, jota ympäröi untuvapuuhka. Äänettömästi liitelee se yli Andien vuorijaksojen ja hämärän tullen laskeutuu alas kallionkielekkeelle ja kietoo mahtavien siipiensä mustan kauhtanan ruhonsa ympäri. Se on todellakin noita-akan näköinen, etenkin silloin kun se nokallaan raatelee ja repii mätänevän elukan sisälmyksiä. Mutta kunnioitusta herättävä ja majesteetillinen on se kohotessaan kohti aurinkoa. Huimaavissa korkeuksissa, missä ihmiselämä sammuu ohueen ilmaan, liitelee kondori yhtä kevyesti kuin laaksojen syvyyksissäkin. Se levittää siipensä, jotka ovat kuusi metriä kärjestä kärkeen mitaten ja kohoaa vielä useampia tuhansia metrejä maanpinnan yläpuolelle.
Se näkee Aconcaguan huipun häämöttävänä pilkkuna syvällä allansa. Se kuulee, kuinka Sorata-jäätikköjen sulauspurojen pauhu heikkenee ja kuoleutuu. Kun tulikuumia höyrypilviä syöksyy ylös Cotopaxin suppilosta, luulee se, että jokin kipeä paise on puhjennut maan kamarassa. Kuinka tarkoin se tunteekaan Andien Kordillerit! Se on viettänyt koko elämänsä niiden yläpuolella, ja sukulaisineen on se liidellyt Magellanin salmen ja Quiton ylänköjen väliä edes takaisin. Syvyydessä sen ilmateitten alapuolella ovat harmajat vuoret kuin moninkertaisina muureina. Se tuntee alastoman keltaisen erämaan rantamat Tyynenmeren puolella ja tulipunaisten porfyyrivuorten jyrkänteet Andien läntisellä juurella. Se tietää, että ainoastaan siellä, missä joet halkovat rantavyöhykettä, loihtiutuu maasta runsaat sadot riissiä, maissia, sokeriruokoja, oliveja ja viinirypäleitä. Ja se on huomannut, että laaksojen suulla vuorten suojassa viihtyy rehevä kasvullisuus: mimosa ja akasia, paju ja saksanpähkinä, tamarindi ja kumipuu. Onpa se myös nähnyt, että puuvillapensaskin kasvaa villinä joissakin laaksoissa.
Kuumana vuodenaikana, joulukuusta maaliskuuhun, säälittelee se Liman asukkaita, ja siitä tuntuu, että kaupunki paahtuu kuin paistinpannu auringon helteessä. Jos sillä olisi jotakin tekemistä Limassa, valitsisi se mieluummin viileän vuodenajan, kesäkuusta lokakuuhun. Ei, kiitän Andien kylmiä tuulia, ajattelee kondori ja liitelee pois Titicaca-järven tienoon hopeakaivosten yli.
Kondorin esi-isät näkivät intiaanien vapaan elämän harmaassa muinaisuudessa. Ne näkivät inka-kansan kuninkaiden kasvavan lapsista, koristautuvan mahtavuuden katoavaisiin otsasulkiin, kukoistavan, vanhentuvan ja kuolevan, viimein joutuakseen hautojen hiljaisuuteen auringonjumalan temppeliin. Mykkänä hämmästyksestä ja ihmettelystä kohosi kondori korkeammalle kuin milloinkaan, kun ensimäiset junat laahautuivat ylös vuorensoliin, jotka sijaitsivat 4.500 metriä merenpinnan yläpuolella. Eikä se voinut käsittää, miksi valkoiset miehet räjäyttelivät tunneleita läpi vuorten korkeammalla kuin on Mont Blancin huippu.