Saattajamme vei meidät erääseen kortteliin, jossa pari kujaa oli niin soukkaa, ettei olisi mitenkään voinut sivuuttaa vastaantulijaa muutoin kuin kyljittäin. Mutta siellä oli lähetystyö tehnyt paljon hyvää ja kohottanut köyhiä askelmaa ylemmäksi pimeydestä. Lähetysseuralla oli oma talonsa, klubinsa, kirkkonsa ja kokoushuoneustonsa. Hauska oli nähdä, miten iloisina köyhälistön pojat tulvivat sinne. Erään rakennuksen katolle olivat he saaneet potkupallokentänkin, jolla sopi harjottaa englantilaisia ulkoilmakisoja. Heillä oli tilava voimistelusali, pikku kirjasto ja partiopoikaklubi. East Endin kurjimpien korttelien keskessä tapaa siellä täällä lähetysaseman, missä armeliaat ihmiset viettävät osan aikaansa seurustellakseen köyhien kanssa, neuvoakseen ja auttaakseen heitä. He pelastavat monia turmiosta ja tekevät heistä onnellisempia ihmisiä. Mutta kuinka monet joutuvatkaan järjettömästi hukkaan tässä puutteen, rappeutumisen ja rikoksen kurimuksessa!
Partiopoika-kenraali Baden-Powellin kanssa olin eräänä iltana ollut silkkikauppiasten ammattikunnan päivällisillä. Tämä on Lontoon vanhimpia ammattikuntia, suunnilleen kahdeksansadan vuoden ikäinen, ja nykyään ei ainoakaan jäsen ole silkkikauppias. Kuka hyvänsä ei ammattikunnan jäseneksi pääse — se kunnia menee perintönä isältä pojalle. Mutta lahjoitusten ja perintöjen johdosta on ammattikunnan käytettävänä huikeita pääomia, joiden tuotanto kokonaisenaan luovutetaan armeliaisuustarkotuksiin. Ammattikunnan talo Cityssä on ikivanha rakennus keskiajan loistavaa tyyliä, ja siellä on satojen vuosien ajoilta paljon kultaisia ja hopeisia kannuja, pikareita ja vateja. Järjestö omistaa Lontoossa noin kaksituhatta taloa ja pitää käynnissä monia kouluja. Tällä tavoin tehdään paljon hyvää köyhille, ja vapaaehtoista tietä saavat kaikki Lontoon sairaalatkin kannatuksensa. Mutta riittämätöntä on apu sittekin.
3. Maailman pääkaupunki.
Useaankin kertaan olen matkustanut Lontoon ja Parisin välin. Siihen menee vain muutamia tunteja. Mukava englantilainen juna vie minut Doveriin, ja Kanaalin kapeimmalta kohdalta kuljen ylitse Calaisiin. Sitte kiidän rautateitse Ranskan koillisosan halki. Mielihyvällä kuuntelen kaikista ihmiskielistä kauneinta, — kieltä, joka heläjää kuin soitto ja laulu. Tyytyväisenä tarkkailen noita hilpeitä ja vilkkaita ihmisiä, jotka säestävät kaikkia sanojaan liikkeillä, olkapäiden nytkäyttelyillä ja kasvonilmeillä. Matkalla Pariisiin tuntuu minusta kuin olisin menossa juhlaan. Pelkässä Parisin nimessä piilee ehtymätön määrä elämäniloa ja suruttomuutta, ylpeyttä ja isänmaanrakkautta, vapautta, urhoollisuutta ja mainetta.
Ja nyt olen taas matkalla Lontoosta Parisiin. Ääretön on ero näillä naapuruksilla! Olkoonkin Lontoo laajojen yhteyksiensä perusteella maapallon tärkein polttopiste. Hallitkootkin Suur-Britannia ja englanninkieli meriä ja satamia. Mutta Parisi on kuitenkin maailman pääkaupunki, ja ranska on hienon sivistyksen ja valtiotaidon kieli. Parisissa ovat tieteellinen työskentely ja kaunokirjallisuus kukoistuksen huipulla, ja Bolognan jälkeen on Parisin yliopisto maailman vanhin. Ranskalaisten hienostunut maku ja ylellisyys seuraelämässä, taiteessa ja teollisuudessa ovat saavuttamattomia, ja muille kansoille laativat he lakeja kaikesta, mikä koskee pukeutumista, keittiötä ja viinikellaria.
Viljavien seutujen halki kiitäen pääsemme piankin perille maailmankaupunkiin, missä Seinen yli kulkee kolmisenkymmentä siltaa, sen kaartuessa tällä kohdalla, ennen kuin se mitä jyrkimpinä mutkina polvittelee edelleen luoteista kohti Roueniin ja Le Havreen.
Ensimäisinä pistävät Parisissa silmäämme bulevardit: leveät, muhkeat kadut, joille on istutettu tuuheita puita lehtokujiksi suurten palatsimaisten rakennusten, teatterien, kahvilain ja myymäläin muodostamain rivien väliin. Vanhimmat, varsinaiset bulevardit olivat aikoinaan linnotusmuureja, jotka torneilla varustettuina saarsivat kaupunkia. Bulevard merkitseekin paalutusta. Ludvig XIII, joka kaunisti ja laajensi Parisia, revitytti paalutukset ja rakennutti niiden sijalle ensimäiset bulevardit. Ne ovat Seinen pohjoisrannalla ja kulkevat yhtämittaisena jonona, vaikka niillä on oma nimensä kullakin: Madeleine, Capucines, Italien ja Montmartre. Tämä bulevardijakso on Parisin viehättävimpiä. Siellä vilisee suunnaton paljous automobileja, raitiovaunuja, vuokra-ajurien ja yksityisiä ajopelejä sekä loppumaton tulva kävelijöitä. Näkeepä iltaisin keskellä tungosta ilomielisten ihmisten tanssivankin katukäytävillä parittain soitannon säestyksellä.
Myöhempinä aikoina tehtiin bulevardeja sinnekin, missä ei ollut mitään varustuksia. Ludvig XIV:n ja hänen jälkeistensä hallitsijain aikana kasvoi Parisi ja sai yhä lisääntyvää loistoa ja suuruutta. Parisi oli myös suuren vallankumouksen ja sen kamaluuksien pesäpaikka. Napoleonin päivinä tuli kaupungista sen ajan mahtavimman valtakunnan keskus. Ja Napoleonin kukistuessa vallottivat Ranskan viholliset kahdesti Parisin. Napoleon III:n aikana kaunisteltiin ja järjesteltiin kaupunkia innokkaammin kuin koskaan ennen. V. 1871 vallottivat preussilaiset Parisin. Kommuunin kapinaliitto piti kaupunkia hallussaan samana vuonna, ja raaka roskaväki teki tuhojaan monissa sen kallisarvoisimmissa palatseissa ja museoissa, tärvellen niinikään muistomerkkejä. Silloin syöstiin nurin ihana Vendôme-kolonnikin, joka oli pystytetty Napoleonin voittojen muistoksi, mutta toiset kädet kohottivat sen sitte jälleen paikoilleen.
Sittemmin on Parisi säästynyt hävittäviltä onnettomuuksilta. Mutta vilkasta on yhäti toiminta tässä kaupungissa, missä milloin kuninkaalla, milloin keisarilla, milloin taas tasavallalla on hallitussijansa ja missä ministerit eivät koskaan ole pitkäaikaisia. Parisista tulevat sivistyneen maailman suuret yllätykset, ja kaikki kansat seuraavat jännitetyn uteliaina jokapäiväisiä kuulumisia Seinen kaupungista.
Tehkäämme pikimältään kävely Parisin läpi. Me valitsemme Seinen pohjoisrannan ja kuljemme kaakkoisesta luoteiseen ilmansuuntaan. Alotamme tarkastelumme Bastilji-torilta, missä aikoinaan Bastiljin linnotus ja vankila sijaitsivat. Suuren vallankumouksen alussa, heinäk. 14. p:nä 1789, vallotettiin Bastilji rynnäköllä ja hävitettiin, ja siitä asti on se päivä ollut ranskalaisten suurin kansallispäivä. Keskellä toria kohoaa Heinäkuu-kolonni, jonka harjalta avautuu mitä vaihtelevin näköala yli koko laajan kaupungin.