"Niin, ja äänten sorinalta."
Seuraavassa silmänräpäyksessä kuvastui viiden ison hevosen ja kolmen ratsastajan jättiläisvarjot taivasta vasten. Ratsastajat astuvat maahan ja lähenevät meitä hilpeästi ja ystävällisesti tervehtien. Nehän ovat Muhamed Isa, Rabsang ja Adul! He istuutuvat viereemme ja kertovat, että leiri 18 on tunnin matkan päässä pohjoiseen päin hiukan etempänä rannasta. Heti kun olivat asettaneet leirin kuntoon, olivat he lähettäneet väkeä meitä tähystelemään, mutta luopuneet etsiskelyistä, kun nämä eivät olleet nähneet jälkiämme eikä vilahdustakaan mistään tulesta. Yömyöhänä oli Robert, jota myrsky pelotti, noussut eräälle kankaalle ja sieltä nähnyt meidän nuotiomme! Heti oli hän lähettänyt nuo kolme miestä meitä etsimään. Itse he olivat omien sanainsa mukaan koko yön pitäneet suurta merkkitulta vireillä, mutta todennäköisesti olivat maan epätasaisuudet peittäneet sen meidän silmiltämme; emme olleet voineet nähdä sitä järveltä käsin.
Minä lainasin miehiltä kaksi vyötä kääriäkseni ne jalkojeni ympärille. Sitte nousimme satulaan, ja lyhty oppaana lähti pieni ratsueemme taivaltamaan pohjoiseen leiriä kohti, aaltojen yhä väsymättömästi rynnistäessä rantaa vasten.
Kuudes luku.
Suoraan susien suuhun — tai haaksirikkoon!
Matkatessamme syyskuun 22 päivänä järven vanhain töyrästen yli itään päin ja sen solan kynnystä kohti, joka eroittaa uomansa Dsheshil-kölistä, urkeni takanamme näköala Lake Lightenille päin yhä avarammaksi mitä korkeammalle kohosimme, ja vihdoin levisi koko suuri sininen selkä kaikessa loistossaan eteemme lumivuoriston juurella. Laidun oli kaikkialla erinomainen, eivätkä pantholops-antiloopit useinkaan ymmällään ja päättämättöminä tienneet minne päin pakoon samota, vaan tulivat uteliaisuuden kiihottamina päin meitä.
Solakynnys on 5,301 metriä korkealla. Tuskin olimme ottaneet muutamia askeleita sen toiselle puolen, niin maisemassa tapahtui täydellinen näyttämönmuutos. Oli kuin isossa kirjassa olisi käännetty uusi lehti. Kuvat, jotka juuri olivat kiehtoneet silmäämme, katosivat ainiaaksi, ja edessämme meillä on uusia vuoria, uusi uoma ja uusi turkoosisininen järvi, Dsheshil-köl. Järven etelä- ja kaakkoispuolella levisi suuria liidunvalkeita suolalakeuksia; samakeskiset renkaat ja ylöspäin avartuvat kuljut, jotka ovat yhtä siniset kuin järvi, todistavat Dsheshil-kölinkin olevan kuivumassa.
Seuraavana päivänä leiriydyimme seudussa, missä laidun oli hyvä, mutta juomavesi lievästi suolapitoista. Suurella lakeudella, joka leviää järven länsipuolella, huomaa pitkiä rivejä kivipatsaita, maakumpuja tahi rykämiä, jotka ovat ladotut parin metrin päähän toisistaan. Ne näyttivät rajapyykeiltä, mutta olivat todellisuudessa tshangpa-heimon antilooppienpyydystäjäin pystyttämiä. Ne ovat tibetiläisiä paimentolaisia, pohjoisen Tshang-tang-vuoriston alkuperäisiä asukkaita, jotka tällä tapaa ajavat riistaansa maahan viritettyihin ansoihin. Antiloopit ovat nimittäin perin haluttomia hyppäämään sellaisten patsasrivien yli ja juoksevat mieluummin niitä pitkin, kunnes pääsevät päähän. Mutta jo sitä ennen on varmasti joku niistä onnettomuudekseen käynyt ansalla varustettuun kuoppaan. Ainoastaan aavikon poika, joka itsekin villien eläinten tavoin viettää koko elämänsä luonnon helmassa, voi keksiä sellaisen pyyntikeinon. Ladakilaiseni vakuuttivat, että tshangpalaiset olivat lakanneet metsästämästä täällä, peljäten itä-turkestanilaisia, jotka useita kertoja olivat esiytyneet vihamielisesti heitä kohtaan.
Syyssuun 24. oli jälleen muistettava päivä — järvimatkani Tibetissä päättyivät merkillistä kyllä melkein aina seikkailuilla! Ladakilaisistani oli viisi ollut Deasyn tai Rawlingin palveluksessa, ja kaksi heistä vakuutti, että muuan loistava kohta itäkaakossa päin oli se lähde, jonka reunalta kapteeni Deasy heinäkuussa 1896 oli pitänyt leiriä kymmenen päivää ja jota hän matkakertomuksessaan kutsuu "Kuumelähteeksi". Tämä tieto piti muuten yhtä hänen karttansakin kanssa; Muhamed Isa sai senvuoksi käskyn lähteä karavaanin kera sinne, sytyttää pimeän tullen suuren merkkitulen lähimpään kohtaan rannalle ja pitää kahta hevosta matkavalmiina.
Tuumani oli lähteä itäkoilliseen suuntaan pohjoisrannalle ja sieltä jälleen etelään päin merkkitulta kohti. Rehim Ali sai tällöin apulaisekseen Robertin, josta aikaa myöten tuli oivallinen merimies. Järvi lepäsi miltei aivan tyynenä; sen vesi on mataluuden takia vihertävämpää, mutta yhtä kirkasta kuin läntisen naapurinsa. Se on niin suolaista, että kaikki, mikä tulee sen kanssa tekemisiin, kädet, vene, airot j.n.e., kimaltelevat suolakiteistä. Järven rannat ja pohja ovat enimmäkseen savea, joka yhdessä kiteytyvän suolan kanssa on leipoutunut kivikoviksi paateroiksi ja möhkäleiksi, niin että saa olla varovainen työntäessään venettä vesille, sillä näillä paateroilla on veitsenterävät reunat ja nurkat. Järvi on jotenkin soikilomainen suola-uoma hyvin mataloine rantoineen; vuoret eivät missään ulotu rantaan saakka. Metrin syvyys on 100 metrin päässä maalta; mutta vielä 600 metrin päässä kaukana selällä on järvi ainoastaan 4,6 metriä syvä.