Kahdeksastoista luku.
Pyhässä kaupungissa.
Parhaissa tamineissani ratsastin aamulla entisten oppaitteni saattamana ylös Tashi-lunpon pääkäytävää kohti, missä Tsaktserkan, Lobsang Tsering ja jotkut munkit minua odottelivat. Heidän seurassaan jatkui nyt matka ylempiin seutuihin, synkkien kujasokkeloiden ja ahtaiden, hämärien luostarikäytävien kautta Labrangiin, tashi-laman Vatikaniin, joka valkeine julkipuolineen, siroine isoine ikkunoineen ja pienine jyhkeine kuisteineen kohoaa korkealle yli tämän temppelikaupungin.
Oppaamme ohjaavat meidät hämäriin, kylmiin kamareihin ja pitkin tavattoman jyrkkiä porrasjaksoja. Porras-astuimiin ovat munkkien jalkapohjat jo hivuttaneet syviä kouruja; niiden etureunat on lujitettu rautaheloilla; porraskaiteet ovat kiilloittuneet lukemattomissa käsissä. Sitte tulee valoisaa, kun hetkeksi joudumme avoimeen suojamaan, mutta jälleen tunkeudumme porraskäytävien sisukseen. Minua pyydetään odottamaan eräässä kamarissa, jonka lattialle on aseteltu punaisia pieluksia. Ennen pitkää ilmotetaan, että valtioministeri, pieni pyylevä lama, oli valmis vastaanottamaan minut. Hänen vierashuoneensa, eli kai oikeastaan hänen yksityinen munkkikammionsa, oli aivan pienoinen kamari, mutta sen ikkunasta sai ihmeenkauniin näköalan Shigatsen temppelikaupunkiin ja ympäristön vuoriseutuun. Kamari oli sisustettu oikeaan lamalaiseen tapaan, aistikkaalla loistolla, joka ei tuntunut räikeältä.
Kunnianarvoisa prelaatti istui jalat ristissä punaisilla pieluksilla katetulla, seinään kiinnitetyllä lavitsalla, edessään pieni keltainen, veistoksilla kaunisteltu pöytä, jonka levyyn oli vajotettu silkkiä. Hän kiilsi lihavuuttaan, sisäistä tyytyväisyyttään ja suopeuttaan kuin kardinaali ainakin; kasvot olivat hienopiirteiset, silmät ilmaisivat suurta älyä. Hän nousi kohteliaasti myhäillen tervehtimään minua, pyytäen minua istuutumaan tuolille pöydän ääreen, jolle tuotiin nuo välttämättömät teevehkeet. Yhtä ehdoton välttämättömyys vaatii vaihtamaan "kadah'eja" ja lahjoja. Minä annoin hänelle kashmirilaisen kaiverrellun tikarin ja hän minulle kullatun jumalankuvan. Tunnin verran pakisimme siinä yhtä ja toista, kun pantshen rinpotshe kuului olevan mietiskelyyn vaipunut ja jokapäiväisissä rukouksissaan, joten häntä ei sopinut häiritä ennen kuin hän itse suvaitsi antaa merkin.
Mutta sekin hetki saapui; muuan lama kuiskasi kardinaalille, että minua odotettiin. Yhä korkeammalle käy matka jälleen pitkin sileitä, jyrkkiä portaita avoimien suojamien läpi uusille porrasjaksoille, yhä korkeammalle kohti Tashi-lunpon luostaritemppelin kaikkeinpyhintä. Puhelu hiljenee kuiskeiksi, käytävissä seisoskelee pikku ryhminä lamoja, jotka tähyilevät minua mykkinä kuin kuvapatsaat. Lobsang Tsering kuiskaa minulle, että olemme joutuneet perimäiseen eteiseen, jossa voin vetää mustat kengät jalkaani. Sinne käsketään palvelijani jäämään, vain Robert ja Muhamed Isa pääsevät tulkeiksi mukaan, vaikkakin hänen pyhyytensä olisi mieluummin tahtonut tavata minut kahden kesken.
Juhlallisin tuntein astumme sisälle. Oven suussa kumarran syvään, ja sitte vielä pariin kertaan, ennen kuin seison hänen edessään. Tashi-lama istuu lavitsalla ikkunakomerossa, edessään pieni pöytä, jolla on teekuppi, kaukoputki ja moniaita painettuja lehtisiä. Hän on pukeutunut ihan yhtä yksinkertaisesti kuin mikäkin munkki, yllään tavallisen kuosinen kirsikkapunainen vaatetus, takki, liivit, alusnuttu ja pitkä kangaskaistale, joka togan tavoin heitetään olan yli ja kierretään uumille; sen poimujen välistä pistäytyy näkyviin keltaiset, kullalla kirjaellut alusliivit; molemmat käsivarret ovat paljaat.
Kasvojen vaaleassa värissä kuultaa keltainen vivahdus. Hän on pikemmin pienenläntä kuin keskikokoinen, sopusuhtainen, terve ja tärveltymätön näöltään, ja tuntuu pitkittävän vasta täyttämänsä 25 vuotta korkeaan ikään. Pienissä sievissä, pehmeissä käsissään hän pitelee punaisista kuulista pujoteltua rukousnauhaa. Lyhyeksi leikattu tukka on musta, ylähuulta varjostaa juuri hiukan parranalku, huulet eivät ole paksut ja täyteläiset kuten muilla tibetiläisillä, vaan hienot ja suhdalliset, silmät ovat kastanjanruskeat.
Ystävällisesti nyökäyttäen ojentaa hän minulle molemmat kätensä ja pyytää minua istuutumaan nojatuoliin vierelleen. Huone, jossa hän viettää enimmän osan päivää, on hämmästyttävän yksinkertainen verrattuna ala-ilmoissa olostavan kardinaalin asuntoon. Se on pieni ja kahteen osastoon jaettu — ulompi on jonkunlainen katoton eteinen, kaikille taivaan tuulille, talven lumituiskuille kuten syksyn sadesäillekin altis; sisempi on askelmaa korkeammalla ja vielä jaettu ristikkoseinäksi päättyvällä sulkukaiteella, jonka takana hänellä on makuuhuoneensa. Ei ainoatakaan jumalankuvaa, ei seinämaalauksia tai muita koristuksia, ei huonekaluja, paitsi jo mainittuja, ei maton palaakaan, paljas kivipermanto vain — ja ikkunasta liitää hänen kaihoksivan haaveellinen, mutta kirkas ja avoin katseensa yli kultaisten temppelinkattojen, yli niiden alapuolella leviävän syntisen ja saastaisen kaupungin, yli aution vuoriston, jotka sulkevat hänen maallisen näköpiirinsä, kauvas avaraan etäisyyteen kautta tummansinisen taivaankuvun meille näkymättömään Nirvanaan, jossa hänen henkensä kerran saapi rauhan. Nyt laskeusi hän taivaastansa alas, hetken ajaksi tullakseen ihmiseksi. Kaiken aikaa pysyi hän ihmeellisen rauhallisena, hienon ja herttaisen kohteliaana ja arvokkaana, ja puheli lumoavalla, hennolla ja hillityllä äänellä, vaatimattomana, melkeinpä arkana; hän puhui nopeasti ja lyhyin lausein, mutta hyvin hiljaa.
Mistä me haastelimme? Niin, kaikesta maan ja taivaan välillä mahdollisesta, alkaen hänen omasta uskonnostaan, aina Tshang-tangissa villeinä kiertäviin jakeihin asti. Hän osotti valppautta ja kaiken harrastusta, sekä älykkäisyyttä, joka minua hämmästytti — tibetiläisessä. Milloinkaan ei minua ole haastateltu niin sävyisästi ja samalla niin perinpohjaisesti. Ensiksi kyseli hän, olinko paljon kärsinyt kylmää ja vastuksia Tshang-tangissa, ja pyysi sitten anteeksi sitä, että minut oli vastaanotettu niin huonosti muka; olin saapunut hiljaisesti ja huomaamattomasti, eikä kukaan ollut tiennyt minua samaksi, jonka oletettavasta tulosta oli Intiasta käsin tieto saatu. Mutta nyt järjestettäisiin kaikki minun mukavuudekseni, ja hän toivoi, että saisin hänen maastansa mieluisan muiston.