Siinä paikassa, missä joki laskee Sakan tasangolle, kuljimme sen oikealla rannalta erään soravuoren haarautuman yli, ja levähdin hetken Robertin kanssa, piirustaakseni mieltäkiinnittävän näköalan. Tsering kulki joukkoinensa ohitsemme, häviten kuin piste suurelle tasangolle. Koillisesta, hyvin kaukaa, näkyivät Saka-dsongin valkeat talot. Kaukoputkella voin nähdä leirimme, kaksi mustaa ja yhden valkean teltin. Viimemainittu oli Muhamed Isan teltti.
Ratsastimme tasangon yli. Vasemmalla oli neljä telttiä, joiden väki juuri ajoi lampaita yöksi aitaukseen. Eräässä paikassa haarautuu tie. Eteläistä haaraa kulkevat ne, joilla ei ole Saka-dsongissa mitään tekemistä. Ratsastamme Sa-tshu-joen ja erään alkupuron yli. Kova länsituuli puhaltaa ja me ikävöimme telttejämme ja leirituliemme lämpöä. Vihdoin saavummekin sinne; Guffaru tulee tervehtien vastaan ja kaikki toiset huutavat meille "salaam!" ja "dshu". Turhaan katselen heidän joukostansa Muhamed Isaa ja kysyn häntä. "Hän makaa vuoteessa, on ollut jo koko päivän sairaana", vastaa väki. Otaksuin että häntä vaivasi hänen tavallinen päänkivistyksensä, menin hiilipannun ääreen telttiini, jättäen Robertin tapansa mukaan etsimään tavaroiden joukosta työkalujani, joita tarvitsin iltatöitä tehdessäni. Olimme väsyneet ja kylmissämme, ja kaipasimme illallista.
Emme olleet vielä kauvan istuneet, kun Rabsang tuli ilmottamaan, että Muhamed Isa oli menettänyt tajunsa eikä vastannut puhutteluihin! Aavistin heti, että häntä oli kohdannut aivohalvaus, ja riensin Robertin kanssa hänen telttiinsä, joka oli aivan oman telttini vieressä. Pään puolella, missä sairaan veli Tsering itkien istui, paloi öljylamppu. Sairas makasi vuoteessaan seljällensä heittäytyneenä, kookkaana, voimakkaana ja suorana. Suu oli vetäytynyt hieman vasemmalle, vasen silmäterä näytti hyvin pieneltä, oikea oli säännöllisen kokoinen. Suonen tykytys oli tasainen, voimakas, tehden 72 lyöntiä. Heti määräsin asetettavaksi kuumia astioita jalkojen alle ja jäärakon päähän. Ahtaat vaatteet avattiin. Sairas hengitti tasaisesti ja syvään. Silmät olivat auki, mutta elottomat. Huusin hänen nimeänsä, mutta hän vastasi siihen ainoastaan heikolla merkillä, yritti kääntää päätänsä ja liikuttaa oikeata kättänsä, päästi heikon huokauksen ja jäi taas liikkumattomana makaamaan. Robert säikähti, kun sanoin hänelle, että Muhamed Isa ei eläisi enää huomiseen päivännousuun asti.
Tänään, 1. p:nä kesäkuuta, oli hän noussut auringon noustessa, juonut teensä ja keskustellut kiivaasti useita tunteja kahden dsongista tulleen tibetiläisen kanssa. He olivat kieltäytyneet hankkimasta karavaanille muonavaroja ja vaatineet sitä heti paikkakunnalta poistumaan. Hän oli vastannut, että sahib palaisi pian ja että heitä ei hyvä perisi, elleivät häntä tottelisi. Vihaisina olivat he poistuneet, jonka jälkeen Muhamed Isa oli syönyt aamiaisensa ja noin tunnin ajan nukkunut. Herättyänsä oli hän valittanut tuntevansa kovaa päänsärkyä.
Puolenpäivän aikana oli hän lähtenyt ulos meitä tähystelemään. Silloin oli hän saanut rajun ripulikohtauksen, kaatunut vasemmalle kyljelleen ja menettänyt tajunsa. Toiset olivat rientäneet paikalle, kantaneet hänet telttiin ja hieroneet häntä. Silloin hän oli taas tullut tajullensa, ja puhunut paljonkin, mutta epäselvästi ja etupäässä islamin jumalan kanssa:
"Minä olin lamaisti, mutta käännyin islamin uskoon; auta minua nyt, Allah, tästä kovasta sairaudesta! Suo minun parantua, anna anteeksi syntini ja kaikki paha, mitä olen muille tehnyt! Suo minun elää, Allah, niin pidän aina käskysi enkä koskaan laiminlyö rukoushetkiäni."
Sitte oli hän kehottanut toisia täyttämään velvollisuutensa nyt kuten tähänkin asti, ja kiittänyt heitä siitä, että auttoivat häntä onnettomuudessa kärsivällisesti. Tuon tuostakin oli hän pyytänyt kylmää vettä. Koskettaen oikealla kädellään vasenta käsivarttaan oli hän kysynyt kenen käsivarsi siinä oli ja ilmottanut hänestä tuntuvan siltä kuin ei hänen vasemmassa jalassansa olisi ollut kenkää. Koko vasen sivu oli kokonaan halvautunut. Istuallansa, pieluksiin nojaten oli hän rukoillut Guffarua: "Guffaru, sinä kun olet vanha ja täytät uskonnon käskyt, et tahraa käsiäsi, jos tartut veitseen ja vihlaiset minua niskaan; leikkaa syvälle alas selkään päin, se helpottaa minun helvetinmoista päänsärkyäni." Epätoivoisessa tuskassansa oli hän lyönyt oikean kätensä kirstuun. Tuntia myöhemmin oli halvauskohtaus uudistunut, vieden puhekyvyn. Nyt oli hän enää antanut merkkejä oikealla kädellänsä, kuten epätoivossa, joka valtaa lähestymän kuoleman edellä. Puoli neljän paikoilla oli saapunut Tsering ja ääneensä itkien heittäytynyt häntä syleilemään. Muhamed Isa oli myös itkenyt ja nostanut kädet huulillensa, merkiksi ettei hän voinut puhua. Kun me kello viisi tulimme telttiin, oli hänen häviävästä tajunnastaan enää ainoastaan heikko kajaste jäljellä. Mutta hänen tilansa ei muuttunut puolentoista tunnin kuluessa, hän hengitti rauhallisesti, pitäen suunsa suljettuna. Lähdin nyt syömään päivällistä, jonka Adul oli valmistanut.
Tutkin Robertin kanssa Burroughs Wellcomen lääketieteellistä käsikirjaa, tullakseni vakuutetuksi siitä, etten ollut mitään laiminlyönyt. Kahdeksan aikaan palasimme sairasvuoteen luo. Potilas hengitti nyt suu auki. Se oli huono merkki, sillä siitä päättäen olivat leukalihakset alkaneet veltostua. Valtimo tykki 108 kertaa ja hyvin heikosti. Sydäntä särkevää oli nähdä vanhan Tseringin epätoivoa, kun ilmotin hänelle, että nyt ei ollut enää mitään toivoa. Puoli tuntia myöhemmin alkoi hengitys heikontua ja hidastua, kello 9 alkoivat kuolinkorinat ja rintakehän lihasten työ, niiden hankkiessa keuhkoille riittävästi ilmaa. Noin joka neljäskymmenes hengenveto oli syvä, sitä seurasi väliaika, ja taas hengähdys sekä huokaus. Jalat kylmenivät, vaikka niiden alla oli kuumia ruukkuja, joita usein vaihdettiin toisiin. Neljänneksen yli yhdeksän muuttui hengitys yhä verkkaisemmaksi, pysähdykset pitemmiksi. Kuolinvavahdus puistatti hänen ruumistansa ja sai hänen hiukan nostamaan hartioitansa. Sitä vavahdusta seurasi vielä toinen.
Muhamettilaiset kuiskailivat Tseringiä poistumaan pääpuolelta, sillä muhamettilaisen täytyi pidellä kuolevan alaleukaa ja sulkea se viimeisen hengenvedon tapahduttua. Mutta sureva veli saatiin vain väkivallalla paikaltansa lähtemään. Kuolevaa vavahdutti kolmas, viimeinen, kuolinkylmyyden tunteen aiheuttama tempaus. Sitä seurasi 20 sekunnin pituinen hiljaisuus. Luulimme hänen jo kuolleen, mutta vielä kerran hengähti hän ja minuutin kuluttua seurasi viimeinen heikko huoahdus, kun Guffaru jo oli sitonut hänen leukansa alle liinan ja peittänyt kasvot valkealla vaatekappaleella. Nyt lepäsi hän liikkumattomana, ja syvästi surren paljastin minä pääni kuoleman kaamean majesteetin edessä.
Miten tyhjältä ja autiolta tuntuikaan minusta kaikki, kun heräsin Muhamed Isan hautajaispäivänä, sunnuntaina 2. p:nä kesäkuuta! Läksin ulos hautaa katsomaan; se oli luoteessa, 300 m päässä leiristä. Muhamettilaiset olivat varhain aamulla lainanneet kylästä oven ja sen päällä pesseet ruumiin sekä käärineet sen Guffarun ruumisliinaan, joka oli ohuesta pellavakankaasta tehty, mutta valkea ja puhdas. Usein olin Muhamed Isan kanssa nauranut vanhuksen omituiselle päähänpistolle ottaa moinen kuolinpuku matkalle. Kuolinliinan päälle oli kääritty harmaja huopapeitto. Vainaja oli pantu telttinsä eteen paareille, jotka oli tehty molempien veneempuoliskojen pohjista, sitomalla ne yhteen ja varustamalta neljällä kantajia varten asetetulla poikkipuulla.