Yhä vieläkin oli meillä kappale matkaa edessämme ennen kuin saavuimme varsinaisille lähteille. Sitäpaitsi en voinut hyvällä omallatunnolla jättää Kudi-gangria, tarkoin mittaamatta sen korkeutta kiehumalämpömittarilla. Tibetiläisemme olivat pelkkää ystävyyttä ja näyttivät itse haluavan osottaa meille paikan, josta olin viime päivinä niin paljon puhunut ja kysellyt. Olinkin todella kiitollinen ja iloitsin suotuisasta tilaisuudesta saada määrätä lähdepaikka, vaikkapa tiesinkin, että matkani Kudi-gangrille ei voinut olla muuta kuin hyvin pikainen, puutteellinen paikan silmäily. Tämän seudun perinpohjainen tutkiminen vaatisi vuosia, sillä kesä on täällä ylhäällä lyhyt, työaika ainoastaan parikuukautinen. Mutta vaikka en onnistunutkaan matkallani saavuttamaan muuta tulosta kuin fyysillisen maantieteen pääpiirteet, voin sittenkin sitä retkeä pitää viimeisen Tibet-matkani tärkeimpinä tapauksina. Päätimme siis seuraavana päivänä, heinäkuun 13., lähteä lähteille ratsastamaan. Ainoastaan Robert, Rabsang ja yksi tibetiläinen sai tulla mukaani. Toisten piti jäädä Tseringin johtoon paluutamme odottamaan.
Lähdimme matkalle ihanalla ilmalla; ei ainoakaan pilvi peittänyt Kudi-gangrin huippuja. Kuljimme Kudi-tsangpon vasenta rantaa, ratsastaen valtavien 150 metrin korkuisten somerikkomuodostumien juuritse, joita jättiläisjäätikkö on ammoin kasannut vasemmalle, läntiselle puolelle. Tuon jäätikön ovat muinoin muodostaneet nyt vain pätkinä esiintyvät jäätikkökaistaleet. Näiden kasojen jääkautinen kerrostumaluonne on helposti huomattavissa; paikotellen näemme pyöristettyjä molemmin puolin jyrkkärinteisinä laskeutuvia selänteitä ja valleja, paikoin taas kaartuneita kukkuloita. Yläpintaa peittää useasti hieno sora, jolla kasvaa ruohoa ja alppikukkia; nämä kaikessa herttaisuudessaan ahertavat nauttia lyhyestä kesästä mahdollisimman paljon. Siellä täällä on sattunut vuorenvieremiä ja kivessä ei huomaa kerrostumisen merkkiäkään.
Suoraan edessämme on nyt suunnattoman suuri jäätikkö, joka laskeutuu lännessä Muktshung-simon laajasta lumirotkosta. Sen harjasomerikkojen ja äskenmainittujen vanhojen somerikkokerrostumien välille on eräs joltisenkin vesirikas joki laaksonsa uurtanut. Sen vesi on puolikirkasta ja vihertävää; siis saa se alkunsa lumikentistä. Vähän alempana viimeistä somerikkokerrostumaa yhtyy se jäätikkövirtojen lukuisiin sameihin haaroihin, joista on isoin se, joka juoksee likinnä Muktshung-simon vuorenrunkoa. Vielä 200 metriä yhteenjuoksun alapuolella voi erottaa viheriän veden harmajasta, mutta myöhemmin sekottuvat niiden kylmät virrat yhdeksi. Kun tämä joki, joka on edelleenkin useihin mutkikkaihin haaroihin jakautunut, kääntyy koillista kohti 201. leirimme luona, saa se melkoisen määrän lisävettä kauvempaa itäisistä jäätiköistä ja niin syntyy Kudi-tsangpo.
Vihdoin ratsastimme lohkareiden ja vierinkivirinteiden välissä mutkittelevalle jyrkästi viettävälle rintasuojukselle ja edelleen purojen ja hyllyvien soiden, ruohokkojen ja tiheitten pensastojen yli vanhalla kerrostumaselänteellä olevalle, vallitsevalle näköpaikalle 5015 metrin korkeuteen. Edessämme on laaja sokkelo, mahtavien luisujen, halkeilleiden rotkojen, paljaiden kallioiden, sakarain, pyramiidien, patsaiden, tornien, harjanteiden, somerikkokerrostumien, jääkaistaleiden, lumi- ja jääkenttien muodostama sokkelo, sanalla sanoen maisema, jonka vertaista suuremmoisessa jylhyydessä ei ole.
Brahmaputran todellisena lähteenä on pääjäätikön etupuoli, josta alkaa Kudi-gangrin kaikista jäätikköjoista vesirikkain. Toiset 201. leirin länsipuolella siihen laskevat joet ovat pienempiä ja lyhyempiä. Emme päässeet niille asti, koska pääjoen hiekka- ja liesupohja upotti hevosia liian syvään.
Paluumatkalla pysähdyimme sillä kohdalla, missä Kudi-tsangpo virtaa pois jään alta. Paikka on 4,864 metriä meren pintaa ylempänä. Yksityiskohtien kuvaaminen täytyy minun lykätä siihen tieteelliseen julkaisuun asti, joka tästä matkasta aikanansa ilmestyy. Seuraavana päivänä valokuvailin Kudi-kangrin jäätikkömaailmata. Ja nyt ei muuta kuin kiireesti länttä kohti, tekemään mandariineista ja devashungista huolimatta uusia löytöjä, kokoamaan uusia tietoja — kielletyllä tiellä!
Heinäkuun 15. päivänä poikkesimme entiseltä tieltämme vasemmalle, kuljimme somerikkosokkelon yli pohjoiseen ja näimme Kargan-la-solasta entistä selvemmin Dongdongin ja Tshema-jundungin lumipeitteiset huiput. Kuljimme erään perin korkean harjun yli, päästäksemme leveään Tshema-jundungin laaksoon; tämä joki saa alkunsa etelästä, Tshema-ungdung-pu'n vuoriryhmään kuuluvista jokseenkin suurista jäätiköistä. Täällä oli useita paimentolaistelttejä sekä eräällä kartanolla seitsemän bongbalaisten toivioretkeläisten telttiä. Nämä pyhiinvaeltajat olivat koko perhekuntansa kanssa matkalla Kang-rinpotshelle, tekemään kierroksen pyhän vuoren ympäri. Useimmat kaukaisesta idästä tulevat toivioretkeläiset kulkevat eteläistä tietä, mutta palaavat Marium-la'n kautta.
Tyntshungin laaksossa leiriydyimme 17. p:nä heinäkuuta siistien paimentolaisten luo. Nämä hankkivat meille nopeasti uusia jakeja, sillä suoritettuansa hyvin tehtävänsä kääntyi täältä takaisin Shamsangiin meidän kolme pyssymiestämme. Koko tämä Brahmaputran lähteille tehty matka oli maksanut ainoastaan 110 rupiita! Olisipa ollut enemmänkin arvoinen. Alkuasukkaat kertoivat, että viime aikoina oli kymmenen rosvoa tehnyt koko seudun peljätyksi, mutta kuultuansa vain huhun, että europalainen karavaani oli tulossa, olivat ne hävinneet jäljettömiin. Niinpä otettiin meidät pelastajina vastaan ja ihmiset tuskin tiesivät miten osottaa meille ystävyyttänsä.
Heinäkuun 19. päivänä nousimme pikkuisen Loang-gonga-joen vartta sen lähteille, erinomaisen lakeaan Tam-lung-la- eli Tag-la-solaan, joka on oikeastaan erään avonaisen pitkittäislaakson poikkiharju. Mutta kumminkin on tämä sola tavattoman tärkeä, sillä se on Brahmaputran ja Manasarovarin välinen vedenjakaja; korkeus on 5,298 metriä. Sola on vanhojen somerikkokerrostumien välissä, jotka ympäröivät Loang-gongan lähdejärveä, pientä, vähäpätöistä Tam-lung-tso'ta. Jonkun matkan päässä etelässä näkyy Angsi-tshun ja Gang-lungin välinen vedenjakaja. Gang-lung alkaa samannimiseltä vuorenkukkulalta ja laskee Tage-tsangpon nimisenä Manasarovariin. Uusimmatkin Länsi-Tibetin kartat antavat aivan väärän kuvan tästä maasta, jossa eivät europalaiset ole vielä koskaan käyneet. Huomattavasti merkityn eteläisen vuorijonon paikalla tapasin minä pitkän kukkulaisen laakson, jonka somerikkokerrostumien välissä on vedenjakaja. Täällä sanoin jäähyväiseni Brahmaputralle, elettyäni sen jokialueella puoli vuotta, aina Se-la'sta lähtien.
Heinäkuun 21. p:nä ratsastimme Tage-tsangpon yli siinä missä sen laakso avautuu Manasarovarin lakeaa notkoa kohti — uusi luku meidän matkakertomuksessamme. Luoteessa kohoaa Kang-ringpotshe eli Kailas, pyhä vuori. Se kohoaa sahamaisen, tällä puolen näköalaa rajoittavan vuorijonon yli kuin mahtava tshorten laman haudalla. Sen nähdessänsä laskeutuivat miehemme oitis satulasta ja painoivat otsansa maahan. Ainoastaan Rabsang, joka on piintynyt pakana, jäi hevosensa selkään istumaan ja sai myöhemmin Tseringiltä ansionmukaiset haukkumiset.