"Voitte hyvin ymmärtää, että ensin säikähdin suunnattomasti", jatkoi mies. "Pistin kirjeeni taskuuni ja koetin avata eteiseen johtavan oven. Tämäkin ovi oli lukittu, mutta avain oli suulla. Aukaisin oven ja astuin eteiseen. Sielläkään ei ollut ketään. Naulakossa riippui naisten päällysvaatteita. Ulko-ovi voitiin avata sisältäkäsin ja hetken kuluttua olin kadulla.
"Vetäessäni täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihini käsitin vasta, kuinka raskasta ja ummehtunutta huoneessa ollut ilma oli ollut ja hetken kuluttua hävisi epämiellyttävä huimaus ja päänsärkykin.
"Pelkäsin kovasti saavani kokea vielä lisää hengenvaarallisia seikkailuja ja olin kovin kiihtynyt. Koetin joutua mahdollisimman pian kotiini, sillä kirjeessähän sanottiin, että minua odotettiin siellä ja pelkäsin, että sielläkin olisi tapahtunut jotain.
"Saavuin kotiin klo 12. Tuskin olin ehtinyt avata oven, kun vaimoni itkien kavahti kaulaani ja nyyhkytti:
"'Jumalan kiitos, että tulit. Luulimme, ettet enää koskaan tulisi takaisin kotiisi.'
"En ruvennut lähemmin kertomaan seikkailuistani, vaan pyysin heti ruokaa, sillä olin, kumma kyllä, hirveän nälissäni.
"Syödessäni hautoi vaimoni kivistäviä ohimoitani märällä liinalla. Kuten näette, herra salapoliisi, on toinen puoli päätäni vieläkin kovasti turvoksissa, tunnenpa vielä vähän tuskiakin.
"Hoivatessaan minua sanoi vaimoni:
"'Rauhoituimme kyllä hiukan saatuamme kirjeen, mutta koko päivän olimme hirveässä pelossa, kun emme tienneet lainkaan missä olet.'
"Hypähdin tuoliltani niin kiivaasti, että kääreet putosivat lattialle ja huudahdin.