"Mihin aiotte nyt ryhtyä?"
"Aion lähteä käymään kotonanne."
"Luuletteko löytävänne sieltä jotain selvitystä arvoitukseen?"
Asbjörn Krag vastasi:
"Miehellä, joka kutsuu itseään Carstenseniksi, on täytynyt olla erittäin pakottavia syitä pitää teitä 12 tuntia vankinaan, muutoin ei hän ikinä olisi ryhtynyt niin uhkarohkeaan tekoon. Henkilökohtaisen koston, samoinkuin ryöstöaikeenkin voimme jättää huomioonottamatta. Mutta sitten on vielä jälellä mahdollisuus, että miehellä oli tekeillä rikos, jonka teidän läsnäolonne olisi voinut estää, tai ainakin tehdä onnistumisen epävarmaksi. Ettekö voi kuvitella mitään paikkaa läheisyydessänne, jossa rikos, jonka läsnäolonne voisi estää, olisi mahdollinen?"
"En", vastasi Boman heti. "En voi kuvitellakaan mitään sellaista mahdollisuutta. Kuinka voisin minä, tavallinen työläinen, joka en tunne juuri ketään perheeni ja lähimmän ympäristöni ulkopuolelta, estää jotain rikollista toteuttamasta suunnitelmiaan?"
"Se ei merkitse mitään, te voitte itse siitä tietämättänne olla esteenä hänen aikeilleen."
"Mutta vaikkapa olisi niinkin", väitti Boman, "vaikka rikos minun vankina ollessani olisi tapahtunutkin, olisi sen täytynyt olla tavaton rikos, sillä ei kukaan uskaltaudu sellaiseen uhkarohkeaan seikkailuun, ellei hänellä ole siitä vaivoja ja vaaroja täysin korvaavia etuja, ja kuitenkaan emme ole kuulleet mitään rikoksesta."
"Usein sattuu niin, että suurimmista rikoksista emme saa tietää mitään", sanoi Krag antaen ajurille merkin pysähtyä. He olivat saapuneet Torikadulle.
Krag ja Boman laskeutuivat vaunuista. Salapoliisi pyysi Bomania kävelemään hiukan edellä, sillä hän arveli, ettei ollut viisasta näyttäytyä yhdessä.