Boman käsitti heti, mitä hänen oli tehtävä, ja lähti kävelemään nopeasti, kertaakaan taakseen katsomatta, kotiaan kohti. Salapoliisi seurasi vähän matkan päässä jälempänä.
He tulivat Karl Johaninkadulle. Päiväkävelyaika oli juuri parhaillaan ja bulevardi kuhisi täynnään iloisesti rupattelevaa, kesäpukuista yleisöä.
Äkkiä kiintyi salapoliisin huomio jälleen Bomaniin, joka oli tehnyt äkillisen liikkeen, ikäänkuin olisi väkijoukossa huomannut jonkun, jonka näkeminen hämmästytti häntä. Hän kääntyi sanoakseen jotain salapoliisille, mutta Krag viittasi häntä vain kävelemään rauhallisesti eteenpäin. Boman ymmärsikin merkin ja käveli välinpitämättömän näköisenä edelleen, mutta hänen katseensa seurasi erästä pitkää, hienosti puettua herraa, joka hiljalleen käveli pitkin katua välittämättä kiinnittää huomiotaan työläispukuisen miehen liikkeisiin. Herra oli tummaihoinen, keski-ikäinen mies, jolla oli teräväpiirteiset, tarmoa ja tahdonlujuutta ilmaisevat kasvot. Heikko väristys kulki läpi salapoliisin ruumiin, kun hän käveli miehen ohitse, ja sai nähdä vilauksen tämän mustista, kylmistä silmistä.
Hetken kuluttua astui Krag Bomanin rinnalle.
Boman oli hyvin kiihtynyt ja kuiskasi osoittaen pitkää, hienoa herraa, joka juuri kulki kadun poikki:
"Se on hän! Tunsin hänet heti."
IV
SILMÄSTÄ SILMÄÄN.
"Oletteko varma siitä?" kysyi salapoliisi nopeasti.
"Aivan varma."