Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa hyväkseen.
"Mieheni lähti hevosella", sanoi vaimo.
"Näittekö vaunut?"
"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."
Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana, jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka — siitä hän oli varma — kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.
Rauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.
"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva vahingoittumattomana luonanne."
Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.
Huomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:
"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään tämän sotkun perille!"