Tämä tapahtui neljän aikaan iltapäivällä.
Asbjörn Krag oli tapansa mukaan siihen aikaan päivästä Grand Hotellin kahvilassa. Hän kävi siellä tavallisesti, sikäli kuin aikaa oli, joka päivä ja kolmesta eri syystä: odotellessaan päivällistä, lukeakseen ulkolaisia lehtiä ja — katsellakseen ihmisiä, jotka täällä kävivät, paikassa, joka oli tullut kaikennäköisten ja kaltaisten ulkolaisten tyyppien kokouspaikaksi.
Täällä hän oli tavannut juuri sellaisiakin olioita, joita kotimaansa viranomaiset innokkaasti etsivät ja silloin hän oli myöskin aina pitänyt huolen heidän kotimaahansa lähettämisestä.
Asbjörn Krag ei kiinnittänyt koskaan mitään huomiota naapureihinsa ennenkuin oli lukenut sanomalehtiä ja tilannut erikoisjuomaansa.
Kun hän tänään oli lukenut lehtensä ja tilannut vahtimestarilta lisää juotavaa, huomasi hän parin herrasmiehen juuri tulevan eteishuoneeseen ja istuutuvan lähimmän oven pielessä olevaan sohvaan. Salapoliisin katse kiintyi heti heihin.
Hän tunsi toisen olevan tunnetun laivanvarustaja Skogselnin pojan, miehen, joka siihen aikaan oli Kristianian rikkaimpia. Mutta laivanvarustajan poika ei tällä kertaa kiinnittänyt hänen mieltään vaan hänen seuralaisensa, roteva, hienosti puettu herrasmies, ulkonäöltään tyypillinen amerikkalainen, jolla oli hauskat ja miellyttävät kasvot ja jonka Asbjörn Krag oli mielestään varmasti tuntenut. Siitä mahtoi olla kauan aikaa jo kulunut.
Salapoliisi koetti muistella aikoja taaksepäin, päästäkseen selville miehestä. Vihdoin hän muisti. Mutta siitä oli jo kulunut viisitoista vuotta, se oli siihen aikaan, jolloin rikokset eivät olleet yleensä niin laajalti järjestettyjä kuin meidän päivinämme.
Mies oli amerikkalainen Nelson, rohkea ja sivistynyt rikollinen, joka vuonna 1900 teki kolttosiaan Kristianiassa Oslon kreivin nimellä.
Krag hämmästyi suuresti tästä odottamattomasta tapaamisesta. Hän oli uskonut miehen jo aikoja sitten kuolleeksi ja haudatuksi tai ainakin varmaan talteen teljetyksi vankilan muurien sisäpuolelle.
Samalla kuin Krag tunsi Nelsonin, kohotti hän Times-lehden kasvojensa kohdalle voidakseen itse pysyä piilossa tuntemattomana. Mutta hän ei sittenkään ollut varma, vaikka Oslon kreivi olisi jo kerinnyt hänet huomatakin, hän kurkisteli kuitenkin yli sanomalehden kreiviä, joka näytti keskittävän kaiken huomionsa keskusteluun Oscar Skogselnin kanssa. Tuntui sittenkin siltä kuin Oslon kreivi ei varmastikaan ollut huomannut Kragia ja salapoliisi oli siihen erinomaisen tyytyväinen. Hän koetti tehdä huomioita tulematta itse paljastetuksi, mutta vähitellen tuli hän kuitenkin siihen lopputulokseen että hänetkin oli nähty ja tunnettu. Hän huomasi kreivin vähän väliä katsovan häneen päin ja kun Krag pani lehden pois ja hänen katseensa kohtasi Nelsonin, nyökkäsi Nelson hänelle hymyillen, joka osoitti sitä iloa, mitä hänen entinen vastustajansa uudelleen tapaamisesta tunsi. Kreivi ei näyttänyt vähääkään pelästyneeltä tai tuntevan vastenmielisyyttä tapaamisesta ja ellei Krag olisi ennestään tuntenut miehen äärettömän voimakasta itsensähillitsemiskykyä, olisi hän varmasti uskonut ettei miehellä ainakaan tällä kertaa ollut pahoja aikeita mielessään.